Puusta.

Olen kertonut aiemminkin että rakastan puuta materiaalina. Esimerkiksi puiset korut vetävät minua puoleensa jollain kummallisella tavalla.

En tiedä voitteko edes seuraavia kuvia katsellessanne arvata kuinka superinnoissani olen tästä keskinnöstäni (joka ei taatusti ole uusi keksintö, mutta jostain nyt vasta omaan päähäni pulpahtanut idea - enkä nyt äkkiseltään edes keksi pulpahduksen perimmäisiä tekijöitä).

Löysin laatikostani kauan sitten ostamiani puunappeja. Yritin joskus maalata niihin suloisia kasvoja ja tehdä niistä magneetteja, toisella kertaa tein niistä leppäkerttukoruja. Kaikista näistä tuli kyllä kivoja, mutta lopuista napeista kaipasin jotakin muuta. Ja sitten niistä tulikin kaikessa yksinkertaisuudessaan neonväreillä leikitteleviä korviksia!

 

Näitä syntyikin sitten kerralla ihan tosi iso määrä. On pienempää ja isompaa nappia samalla värityksellä. On yhdellä värillä ja on kahdella värillä.

Malttamattomana odotin että liima kuivuu ja korvikset pääsevät käyttöön. Ne ovat hillitty mutta rempseä lisä asuun kuin asuun, sillä kaikissa napeissa pidin kuitenkin huolen siitä että myös itse puuta näkyy värien lomassa.

 

 

 

Näitä on tässä päivien saatossa tosiaan syntynyt niin paljon, että luovun mielelläni muutamista pareista jos joku muu innostuu näistä yhtä paljon kuin minä! Sähköpostiosoite sivupalkissa, ota rohkeasti yhteyttä ☺  →

Mr & Mrs.

Häähuumaa!
No ei sentään ehkä ihan huumaksi asti parin omasta toiveesta, mutta pientä muistamista kuitenkin.
Kyseessä on siis pariskunta joka kaikessa hiljaisuudessa avioitui, ja nyt jonkin verran myöhemmin järjestivät sen kunniaksi pienet illanistujaiset. Eli minun näkökulmastani ajatellen ihana tekosyy päästä askartelemaan! ♥

Yhtenä kauniina iltana iski ajatus tuunata avioparille sopivat kahvikupit posliinitusseilla. Ostin valkoiset isot (se oli toisen puoliskon kriteeri lahjan suhteen) Arabian kupit ja hahmottelin ihan paperille asti tarkat kuvat, jotka siirtäisin kuppeihin. Päästyäni projektissa tähän asti iski kuitenkin tuolle toiselle puoliskolle joku hirmuinen hätä siitä, että kupit ehkä kuitenkin olisivat tyylikkäämmät ilman tuunausta. Aargh! No, päätin tässä asiassa joustaa ja jättää kupit tuunaamatta. Vaikka olenkin edelleen sitä mieltä että muutamalla pienellä yksityiskohdalla niistä olisi tullut aika kivan uniikit... Aivoni olivat kuitenkin virittäytyneet jo tuunaustaajuudelle, joten;

 

Onnekseni olin juuri pävää aiemmin ostanut meille Ikeasta kahvikupeille tarkoitetut korkkiset aluset! Ne olivat vielä paketissakin, joten lähtivätkin sitten lopulta tuunattuina osaksi häälahjaa.

 

Piirsin hyväksi havaitulla (kestävä, nopeasti kuivuva, peittävä...) tussilla kirjainsabluunaa apunakäyttäen kupinalusten pohjalle MR ja MRS -tekstit. Lisäksi väritin lasinalusten reunat jotta tuovat alusiin vähän lisää näköä.

 Ihan täysin tyytyväinen en jostain syystä näihin ole, mutta kelpuutin ne kuitenkin kuppien alle osaksi lahjaa. Valitettavasti unohdin ottaa kuvan kokonaisuudesta.

Kortti mukaili samaa teemaa - löysin paikallisesta askarteluliikkeestä tuollaista ihanaa MR&MRS -nauhaa! Sen lisäksi vähän kuvioteippiä ja rusettia kehiin :)

Kierrätyskeskuksessa.

Kävimme kierrätyskeskuksessa. Voi vitsi mitä aarreaittoja ne ovat!

Minulle kertyi sieltä mukaan pussillinen 'puuromua'.

No ei ne minulle romua ole! Kurkataanpa nopeasti muutamaan ensimmäiseen tuunaukseen. Muutamat palikat pääsivät siis välittömästi käsittelyyn, muutamat jäivät odottelemaan täydellistä ideaa ja inspiraatiota.

 

Kaksi shakkinappulaa. Niistä syntyi...

 

KORVIKSET!

 Muutama yksittäinen dominopelinappula. Niistä syntyi...

 

KAULAKORU.

 

Muutama kuvallinen dominopelipalikka. Niistyä syntyi...

 

LISÄÄ KAULAKORUJA.

Kyllä, toisen romu on toisen aarre!

Pienille kivoille jutuille.

Jo pitkään kaapissa oli pyörinyt tarkoitustaan vailla oleva pieni ja pyöreä maljakko.

 

Sen lisäksi olin juuri ostanut hyvänä löytönä Novitan neulomistarvikesetin, sekä Ikean poistohyllystä kivoja läpinäkyviä "etikettitarroja".

 

Koska halusin saada tuon tarvikesetin jotenkin kivasti hyllyyn esille enkä vain jemmata laatikonpohjalle, päätin lasinkeräysastian sijaan laittaakin maljakon uudelleen käyttöön.

 

Kiinnitin läpinäkyvän tarran maljakkoon ja kirjoitin siihen permanenttitussilla harakanvarvaskaunoa.

Sitten kippasin maljakkoon tarvikesetin kaikkine neuloineen ja apupuikkoineen. Aika hauska siitä tuli! Ei ole liian syvä tuo maljakko, joten sieltä on helppo kaivella pienimpiäkin silmukkamerkkejä tarpeen vaatiessa. Vähän vielä jotenkin villimmin olisin varmasti voinut tuota maljakkoa koristella, mutta yksinkertainenhan on kaunista... Ehkä vielä joskus välähtää ja tuunaan sitten vähän lisää.

Siellä se nyt kököttää hyllyssä neulatyynyn ja kynäpurkin kaverina. Hauskaa muotokieltä tuo maljakon pyöreä malli - ainakin tuolla hyllyssä muiden perinteisten purkkien rinnalla. :)

Välillä voi saada uutta pientä kivaa aika pienellä vaivalla!

Skräppäänkö minäkin?

Vai voiko tätä laskea skräppäämiseksi?

 

Ei, tätä ei Googlen ja Wikipedian antaman luotettavan tiedon perusteella taideta laskea skräppäämiseksi. Se terminä liittyy ilmeisesti enemmän erilaisten valokuvien ja muistojen tallentamiseen kuin muistikirjan kansien tuunaamiseen. :) Olenkin aina ajatellut etten varmaan ole erityisen skräppäävää tyyppiä, joten ehdin jo hetken luulla hairahtuneeni. Olen nimittäin aika laiska säilömään asioita mitenkään järjestelmällisesti.

Paitsi kyllähän minä tänne eräänlaisia muistoja talletan!

 

Tosin talletan sinne käsityömuistojani. Eli päätin ottaa tavan alkaa kirjata tekemiäni käsitöitä johonkin ylös. Niin on helpompi pysyä perillä siitä mitä on tehnyt kellekin ja milloin. Jostain syystä tämä kässäkirjan tuunaaminen vain oli houkuttelevampi ajatus kuin töiden ylöskirjaaminen, ja huomaankin ettei tämä kirjauspuoli nyt ihan lähtenyt sellaiseen lentoon kuin olisin toivonut. :D

Tuon ruskean muistikirjan ostin muutamalla eurolla Clas Ohlsonilta joitakin kuukausia sitten, taitaa kuulua ihan heidän perusvalikoimiinsa (peukku sille, tällaisia tyylikkäitä pelkistettyjä pahvinvärisiä muistikirjoja on hankala löytää).

Koristelussa käyttämäni pitsi- ja helminauha olivat askartelulaatikosta löytyneitä aarteita, ja tuo toinen puuvillainen tekstinauha puolestaan oli heräteostos kangaskaupasta ollessani ostamassa todellisuudessa jotain ihan muuta. Ja tuo harmahtava teippi... Sekin taitaa olla vuosia vanhaa. Leimasimet puolestaan olivat huippulöytö paikallisen askarteluliikeen poistokorista.

Sen verran suunnittelin tuota projektiani että ajattelin vain tyylikkäästi laittaa kaikkea mikä omaa silmääni miellyttää, ja tällainen siitä tuli;

 

 

Omasta mielestäni tästä tuli tosi kiva ja juuri tarkoitustaan vastaava myös ulkonäkönsä puolesta. Nyt en vaan mitenkään raaski tuohon leimaamaani tekstikenttään kirjoittaa mitään ettei käsialani heikennä kirjan yleisilmettä ;)

Aika pienellä voi siis saada kivaa aikaiseksi. Kumma muodonmuutos muutaman välineen avulla!

Uutta ilmettä.

Aina välillä itse kukin kaipaa uutta ilmettä ulkonäköönsä. Sitä totisesti kaipasi myös uusi ruokailuryhmämme.

Saimme siis ylimääräiseksi jääneen korkeahkon puupöydän ja kolme tuolia puoliskoni sukulaiselta. Edellinen pöytämme oli mieleinen, mutta askartelupuuskissani pöydän pinta oli saanut hieman liimaa osakseen ja muutenkin olemus alkoi vuosien jälkeen olla nuhjuinen. Se oli myös aavistuksen liian iso tänne pieneen kompaktiin kotiimme... Joten haimme tämän.

 

Sekään ei uudenveroinen enää ollut, mutta jotenkin kuitenkin minun silmiini sopiva. Kun ensimmäisen kerran näiden tuolien kanssa vastakkain seisoimme, tiesin heti että nuo tuolinpäälliset menevät ihan ensimmäisenä vaihtoon. Pöydän pinnassa olevat pienet kulumat eivät ole silmiinpistävän hurjia, joten niille en nähnyt tarpeelliseksi tehdä mitään. Mutta nuo tuolinpäällyset.

 

Kun se kaunis päivä koitti että tämä ryhmä kotiimme muutti, pistin välittömästi toimeksi. Kolmesta tuolista ja yhdestä pöydästä eteistä pidemmälle selvisi vain kaksi tuolia ja yksi pöytä - kolmas tuoli lähti suorinta tientä roskalavalle.
Yhden illan ajan ruokailimme sohvalla (vastoin normaaleja käytäntöjämme), ja seuraavana päivänä suuntasimme suoraan työpäivän päätteeksi kangaskaupalle. Ja vaahtomuovikaupalle...

Revimme nimittäin tuolin istuinosat tuoleista irti, poistimme niiden vaalean kankaan ja sen alta myös vaahtomuovin. Tuoleja oli säilytetty sellaisissa olosuhteissa, että pelkäsimme istuinosissa muhivan mahdollisesti kosteutta.

 

Minulla ei valitettavasti ole kuvia työvaiheista (taaskaan) ollenkaan, sillä meillähän tunnetusti tapahtuu ja kunnolla sitten kun kerta alkaa tapahtua. Eli sen saman illan aikana kun piipahdimme kangaskaupassa lähdimme myös poikkeamaan anoppilaani, jossa ammuskelimme niittipyssyllä uudet kangaspäällyset kiinni tuoleihin.

 

Oikein harmittaa etten ehtinyt missään kohtaa projektiamme ottaa kunnolla näitä ennen ja jälkeen -kuvia. Siitä olisi ehkä välittynyt Teillekin paremmin tuo ruokailuryhmän todellinen muutos. Tämä on ehkä heikkouteni niin blogatessa kuin tässä omassa arjessamme - sitten kun tapahtuu, niin sitten todella tapahtuu. Ja vauhdilla. Paikoin jopa niin vauhdilla, että hyvä kun pysyy itsekään perässä. ;D

Melkoinen tuo muutos kuitenkin omiin silmiini oli. Jos jotain haluan tuoda tällä postauksellani esiin niin sen, että kyllä, meistä jokaisesta on nähtävästi myös verhoilijaksi! Hetken nimittäin olin jo ehtinyt miettiä vieväni nuo tuolit jonkun oikeasti osaavan ihmisen käsiin, mutta nähtävästi tämä meidän käsityöihmisten uskomaton sisu yrittää tuotti nyt kerrankin toivotun lopputuloksen. En silti väitä etteivätkö nuo tuolit olisi voinut verhoilla huolellisemminkin, mutta murehdin sitä vasta sitten kun saamme sellaisia vieraita jotka viettävät enemmän aikaansa tuolin alla makoillen ja epäsiistiä verhoilua altapäin ihmetellen kuin niitä, jotka tyytyväisinä istuvat tuoleilla.

Yhden pienenpienen lisän olen vielä tuohon pöytäänkin suunnitellut. Sen aion toteuttaa heti kun pakottava inspiraatio iskee - eli ehkä tänään, tai kuukauden päästä. Laitettakoon tähän kuitenkin realistinen kuva tästä hetkestä, ja jäädään odottamaan mitä seuraavaan kuvaan on ilmestynyt lisää...

 

Puuhullu.

Jotkut ovat kuuhulluja, minä olen puuhullu. Minua kiehtoo kaikki mikä on tehty puusta. Kuulin juuri, että on olemassa myös suomalaisen valmistajan valmistamia silmälasikehyksiä jotka ovat kokonaan puuta (ilmeisesti Marimekon?!). Jos en arvaisi että ne maksaa enemmän kuin minulla on maallista omaisuutta, olisin todennköisesti jo matkalla optikolle.

 

Niinpä lottovoittoa ja sen myötä hankittavia silmälasikehyksiä odotellessani tyydyin korviksiin. Ne näyttävät puulta, eivätkä maksaneet omaisuutta!

Apinat ja puput. Puput kuuluivat johonkin pääsiäisaskartelusettiin joka piti sisällään kaikenlaisia puukuvioita aina kanoista lampaisiin ja muniin, mutta näiden pupujen takia minä siihen settiin alunperin Suomalaisen Kirjakaupan alennuskorissa tartuin. Sen jälkeen tartuin poraan ja korviskoukkuihin ja tein niistä itselleni korvikset.

Apinoihin puolestani törmäsin hämmentävässä kangaskaupassa, josta menin alunperin ostamaan niitä sellaisia klipsuja joitta lasten rukkaset saa kiinni hihanpieleen. Mitä ne ovatkaan nimeltään? No, kuitenkin. Niiden kanssa kassalle lampsiessani apinat osuivat nappihyllystä silmääni, ja kotiutin ne välittömästi. Niille liimasin korvistapit takaraivoon ja annoin niille arvonimen "lempikorvikseni". Ne ovat minulla korvissani jopa useita kertoja viikossa (joka on paljon tällaiselle korvisaddiktille).

Näitä väsäillessäni mietin, olisikohan seuraavaksi ehkä aika siirtyä jouluisempiin tekemisiin? Valitettavan vähän olen mitään jouluista saanut aikaiseksi, jossei lasketa mukaan tänään virittelemiäni joulukoristeita kotiin. Josko kuitenkin jotain pientä edes saisin aikaiseksi... :-)
Mukavaa ensimmäistä adventtia sinne ruudun toiselle puolelle! ♥

Outoa.

Olen aina pitänyt enemmän tai vähemmän outona sitä, että ihmiset keksivät tosi outoja ideoita. Tai keksivät tehdä joitain asioita tosi oudoista asioista. Kuten vaikka koruja, jotka ovat minun intohimoni. Tässä aikojen saatossa olen kuitenkin tullut siihen tulokseen että joko minäkin olen outo, tai sitten ei vaan yksinkertaisesti ole mitään niin outoa ettäkö se ei voisi olla järkevää. Sekavaa (ja outoa), eikö?

Olen siis todellisuudessa aina ihmetellyt sitä, että miten ihmisille voi vain välähtää päähän tehdä vaikka vanhasta tietokoneen latauspiuhan päästä korvikset. Tai vanhasta turvavyöstä laukunhihna. No nyt minulla välähti sellainen idea kaupassa, että en voi enää ihmetellä ääneen muiden ideioita.

Näin joku aika sitten eräässä kaupassa siis iPhonen takakuoreen liimattavia nahka'kuoria'. Niiden lähtöhinta oli p a l j o n, mutta ilmeisesti uusia iPhoneja lykätään markkinoille sitä tahtia että näille vanhanmallin kuorille ei enää ole ostajia. Ne myytiin pois PILKKAHINTAAN. Kun huomasin laarin jossa näitä oli, sain idean välittömästi. Onneksi olin kaupassa yksin niin sain ihan huoletta työntää pääni sinne sankoon ja valita mieleisiäni värejä. 

Menin kassalle ja minulla oli korissani 18 iPhonen takakuorta. Myyjä kysyi että oliko ne kaikki todella minun ostoksiani. Luuli ilmeisesti että takanatuleva oli unohtanut kapulan kassahihnalta...

Kun sitten puoliskoni saapui minua hakemaan kaupalta, hän kyseli tietenkin mitä kaikkea löysin. Meinasi törmätä betoniporsaaseen kun kuuli, että olen ostanut 18 takakuorta. Ja meinasi törmätä uudelleen kun kerroin että olen ostanut iPhonen takakuoria, eikä minulla edes ole kyseistä puhelinta. Hän on kuitenkin oppinut taitavasti verhoamaan kauhistuneen ilmeensä lempeä hymyn alle ja sanomaan; "Sä varmaan askartelet niistä jotain kivaa." Ja oikeassa oli!

 

Tein niistä korvikset! Minä näin nämä sieluni silmin jo kaupassa. Kauhen vaikeaa oli valita mitä värejä haluan, mutta ajattelin että musta ainakin toimii aina. No myönnettäköön että kyllä 18 kappaleeseen mahtui myös muita värejä, mutta näistä mustista tein ensimmäiset koeversiot ideastani. Ehkä punaisista olisi pikkujoulukorviksiksi?

 

Ja kyllä muuten nolotti kun ensimmäisen kerran eräs tuttava kysyi  että mistä olen noin kivat korvikset ostanut. En ole ostanut, olen tehnyt ne iPhonen takakuorista, ehhehhee.

 Mitään rakettitiedettä tämä ideointi ei ollut - leikkaa kaksi sydäntä, liimaa ne yhteen. Tee reikä, pujota lenksu ja siihen korviskoukku. Pistä korvaan ja kanna ylpeydellä. Ja ole onnellisesti outo. ;)