Mattoja tulee kuin sieniä sateella.

Kun kerroin Teille viimeksi että iski päähänpinttymä saada virkata matto (löytyy TÄSTÄ), niin se päähänpinttymä tosiaan iski sitten ihan kunnolla. Ei suinkaan jäänyt tuohon kuusikulmioon, vaan....

 

 ... kuusikulmion jälkeen syntyi turkoosi matto kylppäriin. Sen jälkeen syntyi punainen matto ystävän keittiöön. Ja koska ei tietenkään kahta ilman kolmatta; musta matto syntyi meidän omaan keittiöön.

Turkoosi kylppärin matto syntyi ihan vaan siitä ideasta että kaipasin sinne kevättä kohden mentäessä jotain raikasta ja pirtsakkaa. Siellä oli aiemmin kaupasta ostettu mustavalkoinen pilvimatto, mutta jotenkin tuntui nyt siltä että väri voisi raikastaa sopivasti. Halkaisijaltaan tämä on aika tarkalleen 60cm, ja siihen riitti kilon verran Hooked -kierrätystrikookudetta.

Siitä tuli mielestäni oikein söpö! Kaverikseen se sai vaaleanpunaisen käsipyyhkeen, joten nyt kylppäriä koristaa kivat karkkivärit kun on muuten värimaailmaltaan niin kovin mustavalkoinen.

Tämä ystäväni keittiöön tekemäni matto on oikeasti hieman kuvan punaista kirkkaampi, sellainen oikein pirtsakka punainen. Joitakin vuosia sitten olen virkannut hänelle vaaleanruskean maton, mutta nyt ehdotin varovasti josko voisin tehdä uuden kun nämä virkkaustaidotkin ovat jollain tasolla hieman karttuneet tässä vuosien myötä ;) Väriksi hän itse valitsi tuon punaisen, ja se kieltämättä näyttääkin hänen keittiössään tosi kivalta. Myös tähän riitti kilon kartio Hookedia. Hyvin kuitenkin huomaa kuinka eri määrä kudetta voi sisältyä kiloon - tämä matto on tismalleen samalla ohjeella tehty kuin tuo kylppärin turkoosi matto, mutta tämän halkaisija on liki 10cm enemmän! Eli melkein 70cm.

No sitten tämä meidän oman keittiön matto. Se onkin kyllä tosi kiva!

 

Tämä on halkaisijaltaan sitten puolestaan jo 80cm. Tähän en käyttänytkään trikookudetta, vaan meidän paikallisesta ihanasta Lentävästä Lapasesta kävin hakemassa Esteri -ontelokudetta. Tämä Esteri on 100% polyesteria, joten ajattelin sen sopivan keittiön matoksi paremmin kuin hyvin. Se on helppo heittää pyykkikoneeseen ja asteeksi käy jopa 60º. Sen lisäksi se kuivuu tosi nopeasti eikä kutistu, koska on tosiaan tuota polyesteriä. Liukashan tämä on lattialla, etenkin kun meillä on tällaiset ällöttävät muovimatot jotka ovat jostakin kivikaudelta. Mutta ratkaisu tähänkin pulmaan on olemassa - ei nimittäin tarvitse isoakaan palaa mattojen alle tarkoitettua liukuestettä (esim Ikeasta), sen avulla matto pysyy lattialla kuin tauti!

Minulla on kyllä tällä hetkellä melkoinen sisustuskuume. Mitähän kivaa tänne kotiin keksisi seuraavaksi?

Skräppäänkö minäkin?

Vai voiko tätä laskea skräppäämiseksi?

 

Ei, tätä ei Googlen ja Wikipedian antaman luotettavan tiedon perusteella taideta laskea skräppäämiseksi. Se terminä liittyy ilmeisesti enemmän erilaisten valokuvien ja muistojen tallentamiseen kuin muistikirjan kansien tuunaamiseen. :) Olenkin aina ajatellut etten varmaan ole erityisen skräppäävää tyyppiä, joten ehdin jo hetken luulla hairahtuneeni. Olen nimittäin aika laiska säilömään asioita mitenkään järjestelmällisesti.

Paitsi kyllähän minä tänne eräänlaisia muistoja talletan!

 

Tosin talletan sinne käsityömuistojani. Eli päätin ottaa tavan alkaa kirjata tekemiäni käsitöitä johonkin ylös. Niin on helpompi pysyä perillä siitä mitä on tehnyt kellekin ja milloin. Jostain syystä tämä kässäkirjan tuunaaminen vain oli houkuttelevampi ajatus kuin töiden ylöskirjaaminen, ja huomaankin ettei tämä kirjauspuoli nyt ihan lähtenyt sellaiseen lentoon kuin olisin toivonut. :D

Tuon ruskean muistikirjan ostin muutamalla eurolla Clas Ohlsonilta joitakin kuukausia sitten, taitaa kuulua ihan heidän perusvalikoimiinsa (peukku sille, tällaisia tyylikkäitä pelkistettyjä pahvinvärisiä muistikirjoja on hankala löytää).

Koristelussa käyttämäni pitsi- ja helminauha olivat askartelulaatikosta löytyneitä aarteita, ja tuo toinen puuvillainen tekstinauha puolestaan oli heräteostos kangaskaupasta ollessani ostamassa todellisuudessa jotain ihan muuta. Ja tuo harmahtava teippi... Sekin taitaa olla vuosia vanhaa. Leimasimet puolestaan olivat huippulöytö paikallisen askarteluliikeen poistokorista.

Sen verran suunnittelin tuota projektiani että ajattelin vain tyylikkäästi laittaa kaikkea mikä omaa silmääni miellyttää, ja tällainen siitä tuli;

 

 

Omasta mielestäni tästä tuli tosi kiva ja juuri tarkoitustaan vastaava myös ulkonäkönsä puolesta. Nyt en vaan mitenkään raaski tuohon leimaamaani tekstikenttään kirjoittaa mitään ettei käsialani heikennä kirjan yleisilmettä ;)

Aika pienellä voi siis saada kivaa aikaiseksi. Kumma muodonmuutos muutaman välineen avulla!

Uutta ilmettä.

Aina välillä itse kukin kaipaa uutta ilmettä ulkonäköönsä. Sitä totisesti kaipasi myös uusi ruokailuryhmämme.

Saimme siis ylimääräiseksi jääneen korkeahkon puupöydän ja kolme tuolia puoliskoni sukulaiselta. Edellinen pöytämme oli mieleinen, mutta askartelupuuskissani pöydän pinta oli saanut hieman liimaa osakseen ja muutenkin olemus alkoi vuosien jälkeen olla nuhjuinen. Se oli myös aavistuksen liian iso tänne pieneen kompaktiin kotiimme... Joten haimme tämän.

 

Sekään ei uudenveroinen enää ollut, mutta jotenkin kuitenkin minun silmiini sopiva. Kun ensimmäisen kerran näiden tuolien kanssa vastakkain seisoimme, tiesin heti että nuo tuolinpäälliset menevät ihan ensimmäisenä vaihtoon. Pöydän pinnassa olevat pienet kulumat eivät ole silmiinpistävän hurjia, joten niille en nähnyt tarpeelliseksi tehdä mitään. Mutta nuo tuolinpäällyset.

 

Kun se kaunis päivä koitti että tämä ryhmä kotiimme muutti, pistin välittömästi toimeksi. Kolmesta tuolista ja yhdestä pöydästä eteistä pidemmälle selvisi vain kaksi tuolia ja yksi pöytä - kolmas tuoli lähti suorinta tientä roskalavalle.
Yhden illan ajan ruokailimme sohvalla (vastoin normaaleja käytäntöjämme), ja seuraavana päivänä suuntasimme suoraan työpäivän päätteeksi kangaskaupalle. Ja vaahtomuovikaupalle...

Revimme nimittäin tuolin istuinosat tuoleista irti, poistimme niiden vaalean kankaan ja sen alta myös vaahtomuovin. Tuoleja oli säilytetty sellaisissa olosuhteissa, että pelkäsimme istuinosissa muhivan mahdollisesti kosteutta.

 

Minulla ei valitettavasti ole kuvia työvaiheista (taaskaan) ollenkaan, sillä meillähän tunnetusti tapahtuu ja kunnolla sitten kun kerta alkaa tapahtua. Eli sen saman illan aikana kun piipahdimme kangaskaupassa lähdimme myös poikkeamaan anoppilaani, jossa ammuskelimme niittipyssyllä uudet kangaspäällyset kiinni tuoleihin.

 

Oikein harmittaa etten ehtinyt missään kohtaa projektiamme ottaa kunnolla näitä ennen ja jälkeen -kuvia. Siitä olisi ehkä välittynyt Teillekin paremmin tuo ruokailuryhmän todellinen muutos. Tämä on ehkä heikkouteni niin blogatessa kuin tässä omassa arjessamme - sitten kun tapahtuu, niin sitten todella tapahtuu. Ja vauhdilla. Paikoin jopa niin vauhdilla, että hyvä kun pysyy itsekään perässä. ;D

Melkoinen tuo muutos kuitenkin omiin silmiini oli. Jos jotain haluan tuoda tällä postauksellani esiin niin sen, että kyllä, meistä jokaisesta on nähtävästi myös verhoilijaksi! Hetken nimittäin olin jo ehtinyt miettiä vieväni nuo tuolit jonkun oikeasti osaavan ihmisen käsiin, mutta nähtävästi tämä meidän käsityöihmisten uskomaton sisu yrittää tuotti nyt kerrankin toivotun lopputuloksen. En silti väitä etteivätkö nuo tuolit olisi voinut verhoilla huolellisemminkin, mutta murehdin sitä vasta sitten kun saamme sellaisia vieraita jotka viettävät enemmän aikaansa tuolin alla makoillen ja epäsiistiä verhoilua altapäin ihmetellen kuin niitä, jotka tyytyväisinä istuvat tuoleilla.

Yhden pienenpienen lisän olen vielä tuohon pöytäänkin suunnitellut. Sen aion toteuttaa heti kun pakottava inspiraatio iskee - eli ehkä tänään, tai kuukauden päästä. Laitettakoon tähän kuitenkin realistinen kuva tästä hetkestä, ja jäädään odottamaan mitä seuraavaan kuvaan on ilmestynyt lisää...

 

Pikavinkki pikkupuuhaan.

Välillä on niitä tilanteita kun saa päähänsä jotakin joka pitää päästä toteuttamaan heti. Minulla tällainen tilanne osui eteeni taannoin kun ostimme kotiimme 'talvikukan'. Minusta kauneinta ikinä on huurteiset puut, joten en voinut vastustaa huurteiseksi verhoiltua kukkaa. Ruukku tuotti kuitenkin päänvaivaa - tarpeeksi pientä ei ollut kotosalla valmiina, eikä kukkakaupastakaan oikein löytynyt mieleistäni. Anoppini heitti ajatuksen ilmoille; "tee itse". Ja minähän tein.

 

Välittömästi kotiin päästyäni kaivoin jämälankalaatikkoani ja löysin jonkun hyvinkin epämääräisen kerän mustaa Kaisla -lankaa. Koska kyseessä oli jämäkerä enkä todella muistanut miksi olen aikoinaan tuota lankaa ostanut, päätin sen sopivan paremmin kuin hyvin ruukunsuojusprojektiini.

 

Virkkaaminen kävi helposti. Ensin tein ihan tavalliseen tapaan pyöreän pohjan, ja samalla mallasin sopivaa kokoa kokoajan tuon huurrekukan ruskean ruukun pohjaan. Sitten lähdin nostamaan reunoja, ja edelleen ahkerasti sovittelin kukkaa virkkaamaani rukkuun. Tärkeää on pitää huoli että ruukusta ei tule liian tiukka, mutta ei myöskään liian löysä, jolloin se ei pysy kivasti muodossaan.

Ja mitään sen ihmeellisempäähän tämä ei vaatinut. Sopiva pohja ja riittävästi korkeutta - tadaa! Tällainen ruukunsuojus ei toki sovi sellaisille kukille joita tulee ahkerasti kastella, mutta tämä kukka on kuulemma sellainen joka ei kaipaa kastelua lainkaan. Virkattu ruukku sopii siis tästä syystä hyvin! Sen lisäksi se miellyttää omaa silmääni ja mikä parasta - se on omin käsin tehty. :) Aikaakaan ei kuulu kuin muutama hassu tunti, ja siihenkin sisältyy muutama käynti jääkaapilla ja pikainen Facebookfeedin selaus. ;)

 

Ps. Pakko livauttaa tähän myös yksi ihana huurrekuva näiltä pakkaspäiviltä, jotka saivat Kymijoen höyryämään.

Käytännöllistä kääreistä.

Jotenkin tuntuu pöljältä alkaa paljastelemaan näitä joulupaketteja näin joulun jälkeen, mutta menköön. Onneksi nämä kaikki lahjat ovat tosiaan sopivia sovellettavia lahjoja esimerkiksi ystävänpäivään, synttärilahjaksi, äidille äitienpäivänä... Lähes kaikkeen juhlaan!

Aloitettakoon nyt kuitenkin tämä joulupakettien paljastelu tällä yhdellä ehdottomista suosiskeistani; itsetehdyillä patalapuilla! Minun mielestäni aikuisetkin voivat ehdottomasti vaihtaa lahjoja keskenään, mutta iän karttuessa myös lahjojen tarpeellisuusnäkökulma olisi hyödyllistä (ainakin osittain;) ottaa huomioon. Eli siis ei turhia patsaita kirjahyllyn reunoille tai hätäisesti aattoaamuna kaupan alennushyllystä poimittuja tonttukuvioisia kahvimukeja.

Toivon että nämä virkkaamani patalaput eivät aiheuta tällaista "turhakereaktiota" niissä ihmisissä joille nämä paketeista paljastuivat.

 

Tein siis kolme samanmallista hyrrää ja yhden keittiöprinsessan.

 

Ohjeet kaikkiin patalappuihin löysin mainiosta Patalappuja ála carte -kirjasta, jonka olen joskus vuosia takaperin ostanut joulupukin tuomalla lahjakortilla. Ymmärtääkseni tätä kirjaa on lähes mahdoton enää mistään saada,vaikka kovin monin virkkaaja sen itselleen haluaisikin.

 

Näitä on äärettömän kiva tehdä, ja riski jäädä koukkuun on melkoinen! Näitä tuppaa tulemaan toinen toisensa perään taukoamatta, eikä malta irrottautua muihin projekteihin enää ollenkaan.

 

Värimaailman yritin valita aina saajan mukaan - joko sen mukaan minkä tiedän sopivan saajan keittiöön, tai minkä näen muutoin vain hänen luonteelleen sopivaksi. Tiedän että toinen tykkää hillitystä ja yksinkertaisesta, toinen puolestaan on räväkkä ja rakastaa värjeä.

 

Paketoinnin hoidin myös kotikutoisesti; tein jokaiseen patalappuun etiketin. Olenkin tainnut joskus mainita että RAKASTAN leimoja ja leimaamista (voisin tökkiä niitä kaikkialle!), joten ratkaisin kauniin etiketin salaisuuden leimasimilla.

Tulin siihen tulokseen että joskus yksinkertainen on kaunista. Eivätpä nämä juuri muuta ympärilleen tarvinneetkaan.

 

Toki etiketit eivät yksinään riittäneet, vaan sujautin patalaput vielä muiden pienten ylläreiden kera joulupusseihin ja toimitin perille. Toivottavasti ilahduttivat. ♥

Paljastuksia!

Nyt on se suurin joulun taika takanapäin, ja voi alkaa livauttelemaan esille paljastuksia mitä kaikkea pukin paketteihin oli kääräisty. Minä toimin pukin apulaisena tänä(kin) vuonna, ja omalta osaltani siis kääräisin muutamia paketteja papereiden uumeniin. Niistä osa oli kaupasta hankittuja ja osa omista käsistä syntyneitä, joten ajattelinkin muutamien seuraavien kirjoitusten aikan käydä läpi mitä kaikkea sitä tulikaan tehtyä. Näistä kun suurin osa on sellaisia joilla voi ilahduttaa lähimmäisiään ihan vaikka arjen touhujen keskellä, kun eivät ole luonteeltaan mitenkään erityisesti jouluisia.

Kurkistettakoon kuitenkin ihan ensimmäisenä kirjenkuoreen - millaisen joulukortin se oli tänävuonna syönyt?

 

Perinteiseen tapaani minä teen joka vuosi joulukortit itse. Koska ainakaan vielä tässä vaiheessa tuttavapiiri ei ole niin iso että itsetehden korttien tekeminen pitäisi aloittaa jo maaliskuussa, niin teen ne tosiaan mielelläni alusta loppuun itse. Myönnettäköön kuitenkin että tänä vuonna epätoivon hetki iski siinä vaiheessa kun taittelin noita minikokoisia rusetteja pakettien päälle...

 

Niin typerältä kuin se kuulostaakin, minun silmääni osui ihan vahingossa Pinterestin uumenista jo tosi kiva malli ajatellen ensivuoden joulukortteja. Pitänee laittaa kalenterinväliin muistilappu, että idea palaa mieleen sitten lähempänä sitä ensijoulua. Jos nyt keskittyisi sitten tässä keväämmällä johonkin muihin asioihin kuin joulukortteihin. :)

Seuraavaksi siis luvassa itsetehtyjä pikkupaketteja! 

Joulupuu on rakennettu... ♫

Olenpas näköjään ahkerasti pari edellistä postausta ollut fimomassan lumoissa :) No nyt tulee vähän jotain erilaista!
 Niin on nimittäin nyt viimeaikoina erilaisissa käsityöyhteisöissä ja -blogeissa näkynyt ihania liimaseoksella kovetettuja valopalloja, joulukuusia, lahjapaketteja.... Ja niin minäkin näppäränä tyttönä päätin mennä virran mukana.

 

Päädyin tekemään joulukuusen. Ajatus oli kieputtaa vesiliimaseoksessa kastettua vihreää villalankaa kelmutetun styrox -tötterön päälle ja antaa jämähtää. Jämähtämisvaiheen jälkeen nostaisin näppärästi tötterön kelmun ansiosta pois, ja pujottaisin nätisti pienet patterivalot joulukuusen sisälle.

No...

 

Tuli siitä kuusi. Muuta ei se sukkelasti kelmusta huolimatta irronnut, eikä se kummoista tuulenpuuskaa tarvitse kaatuakseen. Ehkä olisi saanut se liimaseos olla vielä vähän liimaisempi...

 

Eikä sinne sisälle kyllä valoja saa nätisti. Yritin minä vielä viimehädässä niitäkin tunkea, mutta luovutin. Nyt se saa tuossa hyllynreunalla olla peikkotontun seurana siihen saakka kunnes kallistuu lopullisesti nurin.

(Tuo peikkotonttu on muuten ensimmäinen omaan kotiini hommattu joulukoriste - sain sen isältäni. Isäni mielestä se näyttää minulta.)

Ihan ei siis aina mene niinkuin on suunnitellut. Vaatii ehkä vielä vähän kehittämistä tämä minun taitoni tässä lajissa. Jännityksellä odottelen kauan tuo kuusi pysyy pystyssä - lupaan laittaa Teillekin sitten kuvan lopputuloksesta...

Ja niin niistä syntyi...

Avaimenperiä!

 

Pora kourassa aikani heiluttuani lopputulos oli tämä. Ajatus näihin lähti taas hieman lentäen, kun työkaverini ihasteli korvissani keikkuvia värikynäkorviksia (kurkkaa tästä). Hän mietti että ne olisivat hänen lapsensa opettajalleen hyvät kiitoslahjat kuluneesta kouluvuodesta - mikäli opettaja olisi nainen. Mutta hän on mies. Että on hirveän vaikea löytää tai keksiä miesopettajalle mitään pientä kivaa.

No minä hetken asiaa mietin, muutamat reiät porasin ja narut pujotin. Lopputuloksena oli hieman korviksia miehekkäämpiä pikkulahjoja - nimittäin avaimenperiä tietokoneen näppäimistöistä. No okei, meni kokeiluerään mukaan myös muutama Scrabblepalikka.

 

 

Puoliskoni seuraili näiden tekemistä sivusta ja naureskeli, mutta eräänä kauniina iltapäivänä hän kantoi minulle yllätykseksi kolme vanhaa näppäimistöä. Lisää materiaalia siis on saatu, ja muutamat uudet avaimenperät voi jälleen tehdä - nämä nimittäin menivät jo ;-)

Jonkun puolisko ehkä toisi yllätykseksi toiselle kukkia, mutta minä olin kyllä varsin tyytyväinen näihin näppäimistöihinkin!

 

Nämä ovat kyllä omasta mielestänikin aika hauskoja! Ja näppäimistöistä löytyy yllättävän hyviä osumia, kuten nuo 'Home' ja 'Pause Break' -näppäimet. Hyviä ideoita vaikka viinipullon kylkeen, kun haluaa tarjota opelle pientä pausea koulukiireisiin ;-)

Arvaa mitä?

Arvaatko mitä tässä syntyy? ;-)

 Ajattelin paljastaa sen heti seuraavassa postauksessa...

Mutta näin sitä tämä tyttö iltansa viettää - porakone kourassa!

 

Ps. Isänpäiväkortinkin taisin unohtaa esitellä ajallaan! Se näytti tänävuonna kauheassa kiireessä ja viimetipassa (appiukolle tehtynä) tältä;