10.5.2015.

Lupaan, että tässä tulee tämän vuoden osalta viimeinen äitienpäivään liittyvä rykäys! Ajattelin kuitenkin ujuttaa tähän tekstinpätkään myös kuvia tuon varsinaisen äitienpäivän ohessa muustakin. Nimittäin siitä mitä muuta tänävuonna äitienpäivääni kuului, kuin äidin onnittelua :)

Ystäväni viettää valmistujaisjuhlaansa reilun viikon päästä, ja hän pyysi minua auttamaan tarjottavien kanssa. Erityinen toivomus oli lusikkaleivät, mutta lisäksi ideoimme myös kivaksi pikkuherkuksi cake popsit. Lusikkaleipiä olen tehnyt urakalla jo aiemminkin, mutta cake popsit olivat ihan uusi tuttavuus.

 

Hauskoja ja herkullisia niistä kuitenkin tuli ja koemaistajaisten lopputulema oli se, että niitä on saatava tarjolle myös juhliin. Niinpä seuraava tehtäväni on ideoida ja tuunata niille joku kiva alusta, mihin voimme tökkiä ne pystyyn. Idea on jo, joten eiköhän se lopputulos tule vilahtamaan täälläkin!

Kun aamun herkuttelimme ystäväni kanssa itsemme ähkyn rajamaille, lähdimme vielä illasta käymään puoliskoni kanssa hänen vanhemmillaan. Sinne oli toki äidille viemisiä myös, ja ne näyttivät tänävuonna tältä;

Kortti oli tällainen keväinen, jossa seikkaili muutama pöllö. Tämä taitaa olla jo perinne, että joka vuosi äitienpäiväkortissa on jotakin minun virkkaamaa. Viimeksi kukkia, nyt pöllöjä... Pöllöt virkkailin ohuella langalla ja pienellä koukulla, ja pistin kuumaliimalla kiinni tuohon korttiin. Oksan piirsin ruskealle kartongille ja 3D-tarroilla laitoin sen kiinni korttipohjaan, jotta jäi vähän koholle.

 

Lahjan tee-se-itse -osuus oli ylläoleva. Sopiva määrä lusikkaleipiä makeannälkään, ja kukkien kanssa työkseen touhuilevalle äitihenkilölle myös hamahelmistä taiteilemani ruusumagneetti. Meni ihan muutama helmi vaan tuohon tekeleeseen, mutta hermot ei sentään ;)

Nyt on äitienpäivä taputeltu siis tältä vuodelta. Seuraavaksi nokka kohti muita kivoja keväisiä juttuja!

Donitsiherkkuja.

Taas on aika kiitänyt niin, ettei ole tämä pimatsu perässä pysynyt. On ehtinyt edellisestä tähän postaukseen olla välissä jo vaikka mitä - kaikkea aina suursiivouksesta vatsatautiin. Nyt taas ollaan täällä, entistäkin idearikkaampana! Muutama projekti, tai lähinnä tuunaus, odottelee esittelyään ja yksi uusi projekti lähteen ihan näinä päivinä koukulle taas. Jess!

Nyt esittelen Teille kuitenkin muutaman herkun, jotka sopivat erityisen hyvin esimerkiksi karkkilakossa oleville. Tai sitten ihan vaan lapsille, jotka tykkäävät leikkiä herkuttelulla! Virkkasin nimittäin töihin lapsille kotileikkiin muutaman herkullisen donitsin. Suunnitteilla on tehdä myös jotakin terveellisempääkin sorttia, mutta näistä innostuin niin mahdottomasti että ne piti päästä toteuttamaan ensin!

 

Tein aluksi kolme erilaista. Ensin tuli tuo valkosuklaakuorrutteinen herkullisilla strösseleillä. Sitten tuo vaaleanpunainen pomadapäällysteinen (ai että, nyt tekee mieli Arnoldsiin!) suklaaströsseleillä. Ja viimeisenä Stockan Haamumunkkien innoittamana tuo keltakuorrutteinen - lieneekö sitten lähinnä banaanimunkkia.

Donitsit olivat yllättävän helppotekoisia, ja syntyivätkin suhteellisen nopeasti. Tunnissa sai tehtyä tuon ruskean taikinaosuuden valmiiksi, ja siihen vielä
 puolituntinen päälle niin kuorrutekin oli omillaan. Täyttäminen, ompeleminen ja strösseleiden ripottelu veivätkin sitten oman aikansa. :)

 

 

Ohje näihin donitseihin oli mielestäni oikein oivaltava, ja sitä lainasin TÄÄLTÄ.

Suosittelen, nimittäin tuolla ohjeella saa aikaan varsin herkullisia donitseja!

Toivotaan että pikkuväki töissä on näistä yhtä innoissaan kuin minä. Jos ei, niin onneksi saan sitten leikkiä näillä itsekseni ;) Töihin on suunnitteillä myös kiva leikkimökkiprojekti, jonne voisin ehkä äkkiä suhauttaa muutaman donitsin lisää.... 

Ps. Ihana kevät, ihana aurinko!

Uusi vuosi!

Niin vaihtui vuosi. Ohhoh! En voi väittää että vuosi 2014 olisi ollut elämässäni jotenkin erityisen kurja, mutta ei siinä nyt mitään mullistavan hienoakaan ollut. Se oli oikeastaan aika täynnä tavallisen ihmisen tavallista elämää - joskin nyt aloin ajattelemaan asiaa tarkemmin ja tulin siihen tulokseen, että juuri tuo tavallinen arki on sitä mullistavan hienoa. Vuosi 2014 oli siis sittenkin hieno.

Mutta hieno tulee varmaan tästä alkaneestakin vuodesta! On kliseistä sanoa että uusi vuosi ja uudet kujeet, mutta kohdallani se pitää nyt harvinaisen hyvin paikkansa. Uusia kujeita on jo tammikuun aikana tiedossa, niin työjuttujen puolella kuin harrastusten suhteen (kuinka innoissaan voi ihminen uusista harrastuksista olla!).

Varsinaista vuodenvaihdetta juhlittiin täällä maltillisesti. Ystäväpariskunta oli käymässä, ja olin siis saanut hyvän syyn kiskaista joulupaketista ilmestyneen Pikku Myy -essun päälleni ja sulkeutua keittiöön!

Kaikessa kiireessä unohdin kuvata (muutamia mainitakseni) esimerkiksi salaattipöytämme, tekemäni muscovadosokerikeksit, perinteisistä hieman poikkeavat joulutortut... Ja kaiken muunkin. Mutta kakku! Rakettikakku. Siitä on kuvia.

Ja onneksi onkin, vaikka itse sanonkin. Tarjolla oli limejuustokakku, jonka päälle raastoin valkosuklaata. Lisäksi olin tehnyt itsepoimituista mansikoista mansikkakastikkeen, jota jokainen sai halutessaan lirauttaa kakkupalansa päälle. Oli pakko kutsua vielä tänään ystävä käymään ja kuljettaa loput kakusta anoppilaan, jotta ei ihan koko kakkua tule itse syötyä. Oli T O D E L L A hyvää! Ja itseluottamus tuon liivatteen suhteenkin kohosi taas hieman, kun selviydyin taistelusta voittajana. :)

Kuvat ovat kurjan harmaita, mutta niin on tuo sääkin. Onneksi kevättä kohti mennään, ja kohta taas luonnonvalo antaa apunsa tälle sisällä kuvaamiselle. Siihen asti kärvistellään näiden harmaiden kuvien kanssa, mutta pidetään mieli sitäkin kirkkaampana!

Ahkeraa ja antoistaa alkanutta vuotta 2015, juuri Sinulle! ♥

Ps. Vuodenvaihdekynnet. Blingbling!

Unelmat toteen.

Kuten edellisessä kirjoituksessani ohimennen mainistin, yksi unelmani on nyt toteutunut. Joskin se poiki mukanaan monta uutta unelmaa, mutta ensimmäinen askel on siis saavutettu!

Viime kesänä erään kylän kesäpäiviltä saamani kipinä lähteä myymään myös omia käsitöitä kantoi niin kauan, että lopulta huomasimme äitini ja siskoni kanssa leipovamme kyllästymiseen asti lusikkaleipiä (se on hidasta, tuskallista ja tylsää, mutta makuelämys on täydellinen). Olimme siskoni kanssa lyöneet viisaat päämme yhteen, varanneet kotikonnuiltani joulumarkkinoilta pöydän ja päättäneet kokeilla kantaako siivet.

Ja hyvinhän ne kantoivat. Emme lähteneet myyjäisiin dollarin kuvat silmissä (tai minä ainakaan;), vaan enemmän hauskanpito mielessämme. Hauskaa meillä olikin niin kauan kunnes toisena myyjäispäivänä minä sairastuin vatsatautiin, ja jouduttiin hälyyttämään äiti apuun.

Mutta hauskaa tuntui olevan myös myyjäisissä liikkuneilla ihmisillä, sillä viikonlopun aikana kuulimme valehtelematta kymmeniä kertoja ihmisten ilahtunutta ihmettelyä siitä, kuinka taitavia ja viitseliäitä olemmekaan. Eniten ihmetystä herätti se, että me kaksi nuorta neitoa heiluttelimme sukkapuikkoja aina ne hetket, kun ostajaehdokkaita ei pöydän ympärillä parveillut. Iloksemme emme kuitenkaan ehtineet kovin pitkiä varsia sukkiin neuloa tuon viikonlopun aikana ;)

Myyntiin päädyimme tosiaan laittamaan tekemieni korujen ja yhdessä neulomiemme sukkien ja lapasten lisäksi myös lusikkaleipiä ja taatelikakkuja. Molemmat kävivät kivasti kaupaksi, ja noiden taatelikakkujen myötä innostuin tekemään niitä myyjäisten jälkeenkin vielä useampia - etenkin kyläreissuille viemisiksi tuntuivat aina olevan yhtä kiva yllätys!

 

Olin päättänyt että mikäli minä myyjäisiin lähden, teen sen huolella ja tyylillä. Sitä tavoittelimme, ja siinä onnistuimme. Onneksi kohta on jo kesä, tiedän nimittäin mihin olen matkalla seuraavaksi ;)

Kiirettä pukkaa!

Huhhuijjakkaa! Nyt pitää kiirettä. Koko viikonloppukin meni kuin kiitäen ohi, ja uusi viikko starttasi jälleen. Tuntuu pitävän haipakkaa tälläkin viikolla, ihan jo töidenkin puolesta. Viikonloppuna ehdin kuitenkin siis tehdä monta asiaa, jotka pitivät sisällään monta kohokohtaa.

Vietettiin myöhäisiä syntymäpäiviä muutaman ystävän kanssa, ja minä tietenkin leivoin...

 

Tarjolla oli maailman parasta sitruunaleivonnaista, ja ruistikkuja.

Sen lisäksi tuunasin pikaprojektina meille uuden vesikarahvin ystävältäni saadusta puolukkamehupullosta...

 

 

Tähän käytin yksinkertaisesti Granit :ista ostamaani peili-/ikkunakynää, jolla voi siis piirrellä useille eri pinnoille ja pyyhkäistä sitten kostealla pois.

Niin ja sitten tosiaan oli tekeillä tällainen päähänpistoprojekti, joka alkoi ja loppui tuon hösseliviikonlopun aikana...

... mutta siihen en halua mennä vielä sen tarkemmin, palaamme siihen ehkä tuolla marraskuun puolella. :)

Kuitenkin se ehkä ehdottomasti kovin juttu oli tuolla Keravalla järjestetty käsityökirppis, johon osallistuin minäkin. Se piti sisällään myös pipotyöpajan, jossa halukkaat osallistujat saivat kierrättää itselleen pari pipoa. Minun odotukseni ylittyivät - ja seuraavaksi haluankin esitellä asiaa Teille lähemmin. Jotta kuitenkaan tämä postaus ei veny liian pitkäksi, pistän kuvapläjäyksen odottamaan tuonne luonnoksiin huomiseen asti. Pistetään se huomenna julki :) Nyt rauhoitun hetkeksi kaiken kiireen keskellä sohvannurkkaan, ja yritän tarttua joko puikkoihin tai koukkuihin (molemmilla kun lepää keskeneräiset työt) kipeästä ranteestani huolimatta...

Minikakut.

Kuten lupailin, tässä on tiedossa vielä toinen osa tuohon edelläolleeseen synttäriherkkukategoriaan. Leivoin töihin siis syntymäpäiväni kunniaksi jo aiemmin esiteltyjä omenakaurakeksejä, mutta sen lisäksi tein kakun. Tai siis monta kakkua. Päädyin nimittäin yhden ison kakun sijasta tekemään useamman minikakun, joista jokainen sai sitten mielensä mukaan ottaa yhden tai useamman.

Kakuksi valikoitui juustokakku, koska rakastan juustokakkuja. Sitäpaitsi olen päättänyt, etten leivo täytekakkuja, koska ne eivät vain ole minun juttu - pohja ei ole koskaan sellainen kuin haluaisin. On ne aina olleet ihan hyvän makuisia, mutta ei minun mieleeni tarpeeksi kauniita (vaikka tiedän, kermahan sen peittää). Mutta siis sitä suuremmalla syyllä kun omista pirskeistä oli kyse, halusin tehdä sitä mistä itse tykkään. Olin vakaasti harkinnut tekeväni kakun liivatteella, mutta viimehetkillä onneksi muistin ettei liivate sovi kaikille työkavereilleni. Näin ollen päädyin perinteiseen keksipohjaan ja tuorejuustotäytteeseen.

Pohjalle pistelin menemään lusikallisen keksi-voi -seosta, ja siihen päälle sitten reilummalla kädellä tuorejuustotäytettä.

 

Uunista tullessaan juustokakut olivat tällaisia söpöjä pieniä pallukoita. Jätin tarkoituksella jonkin verran varaa noihin kuppeihin, että mahtuu sitten koristeet ja täytteet.

 

Näissä pienissä kuppijuustokakuissa oli kaksi asiaa, jotka tekivät niistä todella käytännöllisiä tällaiseen vapaamuotoiseen juhlimistarkoitukseen. Ensimmäinen niistä oli tietenkin se, että sai salaa maistaa tekostaan ennenkö vei sen tarjolle. Minähän olen hyvin kriittinen tekeleitäni kohtaan, joten ahdistun aina kun teen kakun enkä tiedä tarkalleen miltä se maistuu. Harvemmin sitä nimittäin kehtaa viedä tarjolle kakkua, josta on jo ensimmäinen pala korkattu.

 

Kuvaushetkeni päättyi kuitenkin lyhyeen, kun tuo toinen puolisko saapui kotiin ja huomasi mitä olin kuvaamassa. Lähti muuten justiinsa heti parempiin suihin! Mutta sai hyväksynnän myös häneltä, ja uskalsin siis kiikuttaa kuppeja myös työkavereilleni.

 

Ja sitten siihen kuppijuustokakkujen toiseen hyvään puoleen käytännöllisyydestä puhuttaessa. Koska makuja on niin monia, ison kakun koristelut ovat usein aika yksipuolisia - tai lähinnä vain joidenkin makumieltymysten mukaisia. No nyt ei ollut sitä ongelmaa! Marjojen ystävät nauttivat kuppikakuissaan vadelmista ja mustikoista, suklaan ystävät saivat raastesekoituksena Fazerin maitosuklaata ja tummaa suklaata. Tadaa!

 

  

Eipä ollut kahvitauon päätteeksi montaa jäljellä, ja sehän oli tarkoituskin. Sitten ei muuta kuin pohtimaan, mitä voisikaan olla tarjolla ensi viikolla muutamalle myöhäiselle synttärivieraalle... :)

PS. Valloittavan suloiset kupit ovat paikallisesta Vispilänkaupasta. Ihana kauppa, ihana omistaja!

Syksyä ja syntymäpäiviä.

Se on syksy nyt. Ainakin toistaiseksi. Joku väitti, että lupailivat vielä lämpimiä kelejä tulevaksi, mutta katsotaan.

Minä en tavallaan vihaa syksyä, vaikka olenkin sitä mieltä että kesää parempaa ei ole. Ja että luminen talvikin on ihan kiva. Syksyssä rakastan muutamaan asiaa; paksuja kaulahuiveja, ihania villaneuleita ja omenoita. Nyt ajattelin perehtyä tuohon viimeisimpään, nimittäin omenoihin. Taas tänä syksynä olen saanut niistä mahani kipeäksi.

Olen ahminut niitä töissä, kotona, kylässä, junassa, vanhemmillani... Missä nyt milloinkin on sattunut hollilla olemaan. Nämä kuvissani esiintyvät ihanat punaiset omenat ovat äidin ja isän omenapuusta.

 

Ihan jopa kuitenkin yllätin itseni, ja olen tehnyt omenoista vain yhden omenapiirakan tänä syksynä! Sen tein työkaveriltani hakemista omenoista. Loput pistin hilloksi, ja nyt viimeisimpänä...

 

... tein omenakaurakeksejä! Muuten ihan kaurakeksin ohjeella, mutta pistin sekaan runsain määrin omenaraastetta ja hyppysellisen kanelia. Nämä maistuivat ja keräsivät töissä kiitosta myös, kun kiikutin sinne synttäreiden kunniaksi vähän makeaa.

Tarkoilla silmillä saattaa huomata, että kaurakeksit olin pakannut tuollaiseen ruskeaan paperipussiin, jossa on erehdyttävän paljon samaa kuin edellisessä postauksessani esiintyneessä uudessa lankasäkissäni. No kyllä, minähän innostuin silloin tuosta ruttuisesta paperipussista niin, että halusin näihin jotain samaa tuntua. Samalla tekniikalla on siis tämäkin toteutettu, mutta kyseessä on vartavasten tähän hommaan ostettuja Pirkan paperisia biopusseja.

 

Eilinen nelituntinen keittiössä poiki kyllä jotain muutakin kuin kaurakeksejä. Niistä ajattelin laittaa huomenna vielä oman postauksensa, kunhan on ensin ähkytty viimeisetkin rippeet synttäri-illan kunniaksi vatsan uumeniin. Siitä esimakua tässä, joka on löytö Kuopionreissultamme;

Huomenna siis lisää!