Vauvalahja.

Vauvalahjaksi lähti pieni paketti kaikkea itsetehtyä. Heti tuttavan vauvauutisen kuultuani aloin miettimään mitä kaikkea ihanaa tulokkaalle voisi tehdä, ja tässä lopputulos paketin sisällöstä;

 

Neuloin vauvalle pienet tassusukat, virkkasin turvalonkeron ja unirievun. Huonona ohjeennoudattajana tein kaikki oikeastaan omasta päästäni, joten en pysty suoria ohjelinkkejä jakamaan. Mutta Google on varmasti avuksi tässäkin asiassa ;-)

Lisäksi sujautin pakettiin vielä pikatyönä valmistuneen tuttinauhan. Nyt ei muuta kuin odottamaan pientä tulokasta maailmaan.

Isä ♥

Meidänkin isä sai tänään isänpäivän kunniaksi tämän vuoden hittikortin - kerro se karkein! :)

 

 

Kortin ideana on siis erilaisten karkkien avulla täydentää haluttuja tekstejä. Tosi hauska idea, joka toimi hyvin näin aikuisten lastenkin tekemänä!

Meidän isä on kyllä maailman paras isä. ♥

Suomalaisen käsityön päivä.

Ihanaa suomalaisen käsityön päivää!

Sitä vietetään tänään, 23.10. Onnea on minulle se kun omat kädet saavat aikaiseksi jotain uniikkia. Käsityöt ovat siitä mahtava juttu, että silmukalleen samanlaista työtä tuskin toista voi löytää.  ♥

 

(ps. eikö ole aika herkullinen räsymattoyhdistelmä tämä Novitan papukaija ja raita 862?)

Pitkästä aikaa!

Huhuu, täällä ollaan! Onkohan siellä toisella puolella enää ketään...

Ruuhkainen syksy on vienyt mukanaan ja aikaa blogille ei ole tuntunut löytyvän. Myös into kaikenlaiseen tekemiseen tuossa alkusyksystä tuntui olevan kateissa, mutta se into on onneksi nyt palannut takaisin ;) Toivotaan että tämäkin tästä taas alkaa elpyä!

Ajattelin viikonloppuna tulla kirjoittelemaan perusteellisemmin yhdestä ihanasta pehmotyypistä joka koukultani syntyi, mutta sitä ennen haluan muistutella heijastimen tärkeydestä kun aamut ja illat ovat jo tosi pimeitä. Tämä pimeys innoitti minut tekemään muutamat uudet kivat heijastimet...

Muista siis heijastin ja ole sinäkin loistava tyyppi! :)

Kevyttä ketjua.

Tämäkin ajatus oli hautunut mielessäni jo pitkään mutta toteutukseen asti pääseminen vei taas oman aikansa. Nyt se on kuitenkin pyyhitty pois to do -listaltani!

 

Ostin taannoin uudet punaiset kengät joiden kaveriksi kaipasin jotakin punaista asustetta. Siitä siis syntyi kimmoke tarttua vihdoin toimeen ja tehdä tämä kauan mielessäni hautunut kaulakoru.

Olen virkannut tämän Molla Millsin ykkösvirkkurin ohjeella, ja lankana käytin Novitan Huvilaa. Aika simppeli mutta näyttävä koru! Olen tähän tosi ihastunut, ja tälle onkin riittänyt paljon käyttöä.

 

Toki tuossa kettinkihuumassa tuli kokeiltua myös tällaista versiota, mutta jotenkin tuo punainen on hurmannut enemmän... Mikäs tosin näitä tehdessä, kun tällaiset muutaman ketjun kaulakorut syntyvät ihan hujauksessa. Ovat nimittäin aika nopeita virkata!

 

Kevyt, näyttävä, persoonallinen ja omista käsistä syntynyt. Täydellinen siis!

Ampparihuijaus.

Oletteko kuulleet että ampiaiset ovat aika reviiritietoista sakkia? Näin kuulemma on, ja sen vuoksi niitä onkin helppo höynäyttää. Ken tietää totuuden, mutta näin korviini on kantautunut.

 

Oli pakko päästä kokeilemaan tätä samaa villitystä mikä on pyörinyt tuossa kesän kynnyksellä ahkerasti somen puolella. Nimittäin jos virkkailee tällaisen valepesän ja värkkäilee sen kiinni sellaiseen paikkaa johon pörriäiset eivät olisi ensimmäisenä tervetulleita, niin amppariongelma kesän osalta pitäisi kuulemma olla ratkaistu. Tämä perustuu siihen että reviiritietoiset pörrääjät katsovat jonkun toisen varanneen jo pesäpaikan, ja lähtevät näin ollen johonkin muualle pesimään ja pörisemään. Lienekö tämä totta ja toimivaa, mutta niin ne ainakin väittää.

 

Virkkasin pesän omasta päästäni ilman ohjeita Novitan 7-veljestä langasta. Väri oli jotakin harmaan ja beigen väliltä, eli aika lähellä pesän oikeaa väriä. Tyrkkäsin pesään kuumaliimalla kiinni vielä pienen ampiaiskoristeen (alelöytö Suomalaisesta Kirjakaupasta) ja täytin pesän sanomalehdellä.

Siitä tuli kyllä aika hauska! Vaikkei toimisi tarkoituksessaan karkottimena, niin onhan tuo nyt hauskan näkönen. Karkottaa ainakin ei-toivotut naapurit kotipihan- tai mökin terassilta kun luulevat että siellä annetaan amppareiden rellestää ihan vapaasti ;) 

 

 Lisättäköön tähän vielä että jos nyt alkaa ampparipesiä virkkailemaan niin taitaa olla tämän kesän osalta jo onnettomasti myöhässä, mutta onneksi ollaan Suomessa ja nuo neljä vuodenaikaa pyörähtävät aina esiin uudelleen ja uudelleen (ainakin jollakin tapaa...). Ensi kesän to do -listalle siis!

Hei NAISET!

Oikein ihanaa naistenpäivää! Jokainen nainen tämän päivänsä ansaitkoon :)

 

Minä muistin muutamaa naista joiden kanssa saan jakaa arjen askareita päivästä toiseen.

Tällä kertaa he saivat naistenpäiväkukkansa hieman poikkeuksellisessa muodossa, nimittäin siemeninä ;)

 

 

Ps. Pienen ja vaatimattomankin lahjan saa näyttämään aika erilaiselta, kun paketoi sen kivasti. Tässä tapauksesa pakettina toimi vaaleanpunaiset paperipussit joiden yläreunan leikkelin kuvioleikkurilla vähän hauskemmaksi. Ja noita dymojahan nyt voi työntää pakettiin kuin pakettiin! ;)

Valopää.

Olen innostunut (varmaan kevättä rinnassa) heittämään pois kaikkea ylimääräistä tavaraa. Meillä oli taannoin perheemme naisväen kesken kirpputoripöytä, ja sinne samaan pöytään ymppäsin esimerkiksi ylimääräisiä LANKOJANI myyntiin. Ja kyllä, olen osin samaa mieltä että ei kenelläkään voi olla YLIMÄÄRÄISIÄ lankoja. Mutta tutkittuani lankavarastojani ja kovasti aivonystyröitäni hierottuani en vain yksinkertaisesti enää keksinyt kaikille langoille mitään täydellistä projektia joihin olisin ne voinut upottaa. Siispä pistin sellaiset kerät karusti myyntiin.

Tai no en ihan kaikkia sellaisiakaan. Esimerkiksi kirkkaan pinkki lanka jossa kulki ohutta heijastinta seassa oli pakko saada tungettua mukaan johonkin tekeleeseen.

 

Tällaiseen se sitten upposi. Pipoon. Saa ihan valopäänä sitten aamuisin kulkea töihin.

 

Noooo, tulihan siitä ihan hauska. Virkkasin tämän osittain tämän Urban Jungle -trendin innoittamana juurikin tällä "popparivirkkauksella", johon löytyy muuten erittäin hyvä ohje Pipon ytimestä -blogista, eli täältä. Virkkaaminen oli nopeaa ja hauskaa, joten kauhean montaa tuskallista työntuntia en upottanut tähän. Tuo harmaa lanka tuolla seassa on Novitan Naavaa, pehmeää ihanaa akryylilankaa. Onneksi keksin laittaa sitä tuohon resoriosaan, niin ei korvia palele! Tuo popparityylihän on nimittäin tuollaista aika reikäistä. Mutta onneksi heijastinlankani oli paksua, niin tuntuu pipo silti ihan lämpimältä!

Nyt ei muuta kuin myssy silmille ja töppöstä toisen eteen, luulisi autojen näkevän meikämantan jo kaukaa!

Ps. Eilen sain vihdoin sujautettua viimeiset ystävänpäivälahjat maailmalle, joten pian esitellään sitten nekin! :)

Mammalomalaiselle.

Ihana tiimikaverini jäi äitiyslomalle. Teimme toisen tiimikaverini kanssa sellaisen ratkaisun että mammaloman koittaessa muistamme tulevaa äitiä pienellä selviytymispakkauksella.

Keräsimme pussiin kaikenlaista hyödyllistä, jonka ajattelimme valmistavan työkaveriamme tuleviin äitiyiden koitoksiin. Pussissa oli muunmuassa vauvalehti, hauska äitiyteen liittyvä hömppäromaani, Sisuja, kahvia, herkkuja, tyynyliina jotta voi tankata unta.... Ja sitten minun tekemäni töppöset, joilla voi tepastella pehmein askelin vauvaa odotellessa.

 

Nämä ovat siis "samaa sarjaa" aiemmin esittelemieni huopatossujen kanssa. Siis niiden, jotka tein yllätykseksi eräälle työkaverilleni ;D Näistä tuli väritykseltään tällaiset maanläheiset, kovasti tiimikaveriani muistuttava värikimara. Tein nämä aavistuksen erilailla kuin ne edelliset, ja voisinkin sanoa nyt tykästyneeni enemmän tähän malliin. Edellisissä tossuissa kikkailin tasoneuleen kanssa ja vaihdoin suljettuun vasta kärjessä, mutta nyt tein nämä tossut ihan perinteisen villasukan mallilla - joskin siis huomattavasti lyhyemmällä varrella. Tuli tosi pehmoiset! Lankana oli Novitan Joki, ja tällä kertaa rohkenin rykäistä pesukoneen kerralla kuuteenkymppiin!

Tossujen lisäksi minun vastuulleni jäi kortin tekaiseminen. Siitä tuli tällainen;

Olipa kerrassaan kamalan vaikea keksiä millaisen kortin tekee äitiysloman kunniaksi! Minulla on miljoona ideaa mielessäni millaisen kortin voin tehdä sitten kun vauva syntyy ja viemme vauvan muistamisen, mutta että äidille... No, aivojen raksuttaessa tyhjää syntyi sitten kuitenkin tällainen tuttikortti, joka liippaa mielestäni aika läheltä vauvakorttia.

 

Ihan omaksikin yllätykseksi kuitenkin sen verran aivoissa raksutti että runosuoni lähti sykkimään ja sain vuodatettua korttiin vielä omakeksimän runonkin. Toivottavasti tuo toivottamamme onnellinen olo ja levollinen elo ovat juuri niitä tuntemuksia, jotka saattelevat pienen suloisen nyytin tähän maailmaan ♥

Kuusikulmio.

Yhtenä iltana iski päähänpinttymä että pitää saada virkata. Ja minulla kun se päähänpinttymä iskee niin se ei useinkaan katso aikaa eikä paikkaa. Harmikseni löysin vielä saman illan aikana lankasäkistäni kilon kerän harmaata trikookudetta, sekä jämämäärän mustaa kudetta. Illalla kahdeksalta kun tämä loistava idea syntyi, niin puoliltaöin virkkasin viimeiset kiinteät silmukat. No okei, ehti tuohon neljään tuntiin sisältyä myös paniikinomainen Virkkuri -kirjan etsintäoperaatio.

 

Paniikki hellitti kun Virkkuri löytyi, ja tuosta ykkösVirkkurista siis muistelin löytäneeni joskus kivan maton mallin. No siellähän se tallessa oli edelleen, ja perinteisen pyöreän maton sijaan lähdin tekemään kuusikulmaista mattoa.

 

 

Siitä tuli kiva! Sain kulutettua mustan jämäkuteen pois nurkista lojumasta, ja koko kilon järkäle harmaatakin kudetta upposi mattoon. Se on halkaisijaltaan kulmasta kulmaan mitattuna noin 75cm. Koukuttelin menemään kympin koukulla. Ihan kivaa vaihtelua, nimittäin tämä uusi päähänpistoni syrjäytti nyt tässä samaisella paikalla vaikuttaneen keväällä virkkaamani valkoisen pitsimaton. Sille minun pitäisi nyt löytää joku uusi käyttötarkoitus... Nimittäin ei auttanut kostutukset eivätkä kunnon pesutkaan tuon kupruilun poistamiseksi - matossa on selvästi liikaa pylväitä muutamilla kierroksilla. Se häiritsee minua niin vietävästi, että nyt käyn kuumeista kamppailua sen suhteen viskaanko maton kokonaan menemään vai yritänkö elvyttää sen purkamalla ja tekemällä uudestaan. Huokaus.

Tosin äsken tuossa imuroidessani iski kyllä sopivasti silmään tuo keittiökin, joka kaipaisi pientä piristystä virkatun maton muodossa. Olisikohan se ehkä seuraava virkkausprojekti? Niin, ja kylppäriinkin jonkunsortin piristysruiske olisi aika kiva...

Uutta ilmettä.

Aina välillä itse kukin kaipaa uutta ilmettä ulkonäköönsä. Sitä totisesti kaipasi myös uusi ruokailuryhmämme.

Saimme siis ylimääräiseksi jääneen korkeahkon puupöydän ja kolme tuolia puoliskoni sukulaiselta. Edellinen pöytämme oli mieleinen, mutta askartelupuuskissani pöydän pinta oli saanut hieman liimaa osakseen ja muutenkin olemus alkoi vuosien jälkeen olla nuhjuinen. Se oli myös aavistuksen liian iso tänne pieneen kompaktiin kotiimme... Joten haimme tämän.

 

Sekään ei uudenveroinen enää ollut, mutta jotenkin kuitenkin minun silmiini sopiva. Kun ensimmäisen kerran näiden tuolien kanssa vastakkain seisoimme, tiesin heti että nuo tuolinpäälliset menevät ihan ensimmäisenä vaihtoon. Pöydän pinnassa olevat pienet kulumat eivät ole silmiinpistävän hurjia, joten niille en nähnyt tarpeelliseksi tehdä mitään. Mutta nuo tuolinpäällyset.

 

Kun se kaunis päivä koitti että tämä ryhmä kotiimme muutti, pistin välittömästi toimeksi. Kolmesta tuolista ja yhdestä pöydästä eteistä pidemmälle selvisi vain kaksi tuolia ja yksi pöytä - kolmas tuoli lähti suorinta tientä roskalavalle.
Yhden illan ajan ruokailimme sohvalla (vastoin normaaleja käytäntöjämme), ja seuraavana päivänä suuntasimme suoraan työpäivän päätteeksi kangaskaupalle. Ja vaahtomuovikaupalle...

Revimme nimittäin tuolin istuinosat tuoleista irti, poistimme niiden vaalean kankaan ja sen alta myös vaahtomuovin. Tuoleja oli säilytetty sellaisissa olosuhteissa, että pelkäsimme istuinosissa muhivan mahdollisesti kosteutta.

 

Minulla ei valitettavasti ole kuvia työvaiheista (taaskaan) ollenkaan, sillä meillähän tunnetusti tapahtuu ja kunnolla sitten kun kerta alkaa tapahtua. Eli sen saman illan aikana kun piipahdimme kangaskaupassa lähdimme myös poikkeamaan anoppilaani, jossa ammuskelimme niittipyssyllä uudet kangaspäällyset kiinni tuoleihin.

 

Oikein harmittaa etten ehtinyt missään kohtaa projektiamme ottaa kunnolla näitä ennen ja jälkeen -kuvia. Siitä olisi ehkä välittynyt Teillekin paremmin tuo ruokailuryhmän todellinen muutos. Tämä on ehkä heikkouteni niin blogatessa kuin tässä omassa arjessamme - sitten kun tapahtuu, niin sitten todella tapahtuu. Ja vauhdilla. Paikoin jopa niin vauhdilla, että hyvä kun pysyy itsekään perässä. ;D

Melkoinen tuo muutos kuitenkin omiin silmiini oli. Jos jotain haluan tuoda tällä postauksellani esiin niin sen, että kyllä, meistä jokaisesta on nähtävästi myös verhoilijaksi! Hetken nimittäin olin jo ehtinyt miettiä vieväni nuo tuolit jonkun oikeasti osaavan ihmisen käsiin, mutta nähtävästi tämä meidän käsityöihmisten uskomaton sisu yrittää tuotti nyt kerrankin toivotun lopputuloksen. En silti väitä etteivätkö nuo tuolit olisi voinut verhoilla huolellisemminkin, mutta murehdin sitä vasta sitten kun saamme sellaisia vieraita jotka viettävät enemmän aikaansa tuolin alla makoillen ja epäsiistiä verhoilua altapäin ihmetellen kuin niitä, jotka tyytyväisinä istuvat tuoleilla.

Yhden pienenpienen lisän olen vielä tuohon pöytäänkin suunnitellut. Sen aion toteuttaa heti kun pakottava inspiraatio iskee - eli ehkä tänään, tai kuukauden päästä. Laitettakoon tähän kuitenkin realistinen kuva tästä hetkestä, ja jäädään odottamaan mitä seuraavaan kuvaan on ilmestynyt lisää...

 

Ole kiltti.

En tee yleensä uudenvuodenlupauksia. En tehnyt nytkään. Mutta silti päätin, että aion olla tänä vuonna kiltti. Minulle antamisen ilo on valtavan suuri, joten olenkin alkaneena vuonna ilahduttanut ympärilläni eläviä ihmisiä muutamilla pienillä jutuilla.

 

Tämä ensimmäinen antamisen iloa tuonut projektini oli tehdä työpaikkani keittiöemännälle tennarisukat. Hän näki tällaiset minulla jalassa ja ihaili niitä päivästä toiseen. Ohimennen taisi joskus sanoakin että jos ylimääräistä intoa ja aikaa on, hän mielellään tuollaiset tilaa itselleenkin. No eipä ehtinyt tilata, kun minä tuossa vuoden ensimmäisinä päivinä tikuttelin menemään! Vein ylläriksi hänelle nämä keittiöön odottelemaan. Ja voi, mikä riemu! Kyllä halaukset ja kiitokset siinä lensi kun hän nämä löysi :)

Toisen ilahduttavan (ainakin toivottavasti) yllätyksen pudotin viereisen rapun naapurinsedälle postiluukusta.

Saatteeksi kirjoitin pienen kirjeen jossa toivotin hänelle lämmintä alkanutta vuotta neulomieni sukkien myötä. Tämä naapurinsetä elää tahtomattaan kovin niukasti, joten minun kävi häntä näillä kovilla pakkasilla sääliksi. Toivottavasti sukat tosiaan lämmittävän sekä hänen varpaitaan että mieltään!

Toiselle naapurille viikkasin ylläriksi hänen kuivaushuoneeseen liian pitkäksi aikaa unohtuneet pyykkinsä. Toivottavasti sekin toi iloa!

Niin, ja ehdinhän minä vielä yhdelle työtoverilleni tehdä ylläriksi huopatossut. Mutta se onkin jo ihan oma tarinansa, jonka kerron Teille toisella kertaa. Olivat nimittäin myös ensimmäiset laatuaan minun käsistäni syntyneenä, ja haluankin jakaa samalla muutaman ajatuksen niiden tekemisestä. Palataan siis niihin!

Ollaan kilttejä toinen toisillemme! ♥

Pikavinkki pikkupuuhaan.

Välillä on niitä tilanteita kun saa päähänsä jotakin joka pitää päästä toteuttamaan heti. Minulla tällainen tilanne osui eteeni taannoin kun ostimme kotiimme 'talvikukan'. Minusta kauneinta ikinä on huurteiset puut, joten en voinut vastustaa huurteiseksi verhoiltua kukkaa. Ruukku tuotti kuitenkin päänvaivaa - tarpeeksi pientä ei ollut kotosalla valmiina, eikä kukkakaupastakaan oikein löytynyt mieleistäni. Anoppini heitti ajatuksen ilmoille; "tee itse". Ja minähän tein.

 

Välittömästi kotiin päästyäni kaivoin jämälankalaatikkoani ja löysin jonkun hyvinkin epämääräisen kerän mustaa Kaisla -lankaa. Koska kyseessä oli jämäkerä enkä todella muistanut miksi olen aikoinaan tuota lankaa ostanut, päätin sen sopivan paremmin kuin hyvin ruukunsuojusprojektiini.

 

Virkkaaminen kävi helposti. Ensin tein ihan tavalliseen tapaan pyöreän pohjan, ja samalla mallasin sopivaa kokoa kokoajan tuon huurrekukan ruskean ruukun pohjaan. Sitten lähdin nostamaan reunoja, ja edelleen ahkerasti sovittelin kukkaa virkkaamaani rukkuun. Tärkeää on pitää huoli että ruukusta ei tule liian tiukka, mutta ei myöskään liian löysä, jolloin se ei pysy kivasti muodossaan.

Ja mitään sen ihmeellisempäähän tämä ei vaatinut. Sopiva pohja ja riittävästi korkeutta - tadaa! Tällainen ruukunsuojus ei toki sovi sellaisille kukille joita tulee ahkerasti kastella, mutta tämä kukka on kuulemma sellainen joka ei kaipaa kastelua lainkaan. Virkattu ruukku sopii siis tästä syystä hyvin! Sen lisäksi se miellyttää omaa silmääni ja mikä parasta - se on omin käsin tehty. :) Aikaakaan ei kuulu kuin muutama hassu tunti, ja siihenkin sisältyy muutama käynti jääkaapilla ja pikainen Facebookfeedin selaus. ;)

 

Ps. Pakko livauttaa tähän myös yksi ihana huurrekuva näiltä pakkaspäiviltä, jotka saivat Kymijoen höyryämään.