Kevyttä ketjua.

Tämäkin ajatus oli hautunut mielessäni jo pitkään mutta toteutukseen asti pääseminen vei taas oman aikansa. Nyt se on kuitenkin pyyhitty pois to do -listaltani!

 

Ostin taannoin uudet punaiset kengät joiden kaveriksi kaipasin jotakin punaista asustetta. Siitä siis syntyi kimmoke tarttua vihdoin toimeen ja tehdä tämä kauan mielessäni hautunut kaulakoru.

Olen virkannut tämän Molla Millsin ykkösvirkkurin ohjeella, ja lankana käytin Novitan Huvilaa. Aika simppeli mutta näyttävä koru! Olen tähän tosi ihastunut, ja tälle onkin riittänyt paljon käyttöä.

 

Toki tuossa kettinkihuumassa tuli kokeiltua myös tällaista versiota, mutta jotenkin tuo punainen on hurmannut enemmän... Mikäs tosin näitä tehdessä, kun tällaiset muutaman ketjun kaulakorut syntyvät ihan hujauksessa. Ovat nimittäin aika nopeita virkata!

 

Kevyt, näyttävä, persoonallinen ja omista käsistä syntynyt. Täydellinen siis!

Nam, ananas.

Minulla on tullut tänäkesänä pakkomielle ananaksiin, flamingoihin ja jätkseihin. Eli oikeastaan niihin kaikkiin sellaisiin printteihin, joita tällä hetkellä esimerkiksi kaupoissa näkee tosi paljon.

Törmäsin Pinterestissä ohimennen tosi hauskoihin virkattuihin ananaskorviksiin. Silmäilin ohjetta (joka oli englanniksi) ja pyysin suomennusapua sieltä sun täältä. Koska lähipiirilläni ei kuulemma järjin hyvin ole nuo englanninkieliset virkkaustermit hallussa, niin luovutin koko homman suhteen.

Ajatus jäi kuitenkin kytemään ja päätin kokeilla lopulta korviksia ilman ohjetta. Kannatti!

 

Kuten kuvasta näkyy - tein samalla kertaa myös muutamat muut virkatut korvikset. Mutta näistä ihanista ananaksista se kaikki lähti.

 

Virkkasin, tärkkäsin ja liimasin tapit.

Lankana käytin kaikissa näissä virkkaamissani korviksissa Novitan Kotiväkeä ja Huvilaa, ananaksissa siis keltaista (227) sekä vihreää (318) Kartanoa. Ihan täydelliset värisävyt juuri ananaksiin!

 

Ja näistä tuli kyllä hauskat. Ihan mainiot kesäkorvikset :)
Harmi vaan etten tullut kirjoittaneeksi ohjetta ylös samalla kun tein... Tulipahan taas opittua että jo sen parinkin tekeminen on aika paljon helmpompaa kun on ohje ensimmäisestä versiosta ylhäällä. Hih.

Miauuu!

Sain taannoin, jo jonkun aikaa sitten, työkaveriltani inspiraatiokuvan kissakorviksista. Asia jäi silloin lähinnä naureskelun tasolle, mutta silti kytemään mieleeni. Hänellä oli viikko sitten syntymäpäivä, joten päätin kokeilla pinnani pituutta ja alkaa askartelemaan kissakorviksia synttäriyllätykseksi.

 

Materiaalina oli tuttu ja turvallinen fimomassa. Vinkkivitonen; "tuore" fimomassa käyttäytyy muuten paljon paremmin kuin kauan paketti levällään ollut fimo. Tämän ehkä kaikki tiestikin, mutta ero uuden ja jo elämää nähneen massan välillä on todella muovailtaessa merkittävä, joten ihmettelen asiaa tässä samalla ikäänkuin ääneen. Vaikka tokikin vanhoja massoja tulee säilytellä myös - tuskin kovinkaan moni jaksaa kerralla tuhlata koko fimo"palikkaa" ja olisi suorastaan haaskausta heittää fimot käytön jälkeen pois ostaakseen uudet ja pehmeämmät tilalle. Tilannetta hieman helpottaa se kun varaa hyvin aikaa fimon pyörittelyyn ja kämmenten välissä paineluun, se pehmentää edes vähän.

 

Mutta tältä kissat näyttävät siis korvissa tositoimissa. Tein lahjaksi yhdet, ja nämä yhdet tein koeversioiksi itselleni. Tuotekehittelyä ne vielä joissain määrin vaativat, mutta ihan toimivat ne on tällaisen ensikertalaisen näkökulmasta nytkin.

 

Paketoimaan en korviksia nyt sen kummemmin lähtenyt, vaan pistin ne kartonginpalasesta läpi ja lahjapussiin. Nyt täytyy ottaa muutamana päivänä nuo omat kattikorut käyttöön ja katsoa kuinka käyttäytyvät :) 

Seuraavaksi muuten ajattelin edelleen jatkaa korvisteeman ja fimojen parissa, muutama kuva tuolla jo odottelee julkaisuaan... Palataan!

Itselleni.

Niin usein tulee tehtyä kaikille muille, mutta välillä on ihana saada tehdä jotain ihan vaan itselleenkin. :)

 

Minulla oli jemmassa soikionmuotoinen kapussipohja. Aina kun se osui lipastosta silmiini minä mietin että mitä mahdan sen kanssa keksiä - että toisaalta haluaisin siitä jotakin itselleni, mutta mahdottoman hankala keksiä että mikä kuva tuossa korussa toisi eniten iloa.

No sitten muistin tuon muutaman vuoden takaisen messumainoksen, jonka säästin ihan vain siitä ilosta että siinä oli pirtsakka neulospinta toisella puolella!

(Huomatkaa, että aina kannattaa varmuuden vuoksi säästellä yhtä jos toista :D)

 

Mainoksen tekstipuolelle piirsin lasin avulla korun muodon, ja leikkasin irti. Koruliimalla kiinni pohjaan, ja kunnon kuivumisaika.

 

Sattumalta tarvikelaatikosta löytyi myös kapussipohjan sävyistä ketjua, joka täsmäsi kivasti koruun tuomaan viimeisen silauksen.

Aika kiva tuli! Ihan minun näköinen. Nyt vielä kun oppisi ahkerammin käyttämään näitä kaulakoruja, niin kyllä kelpaisi tätäkin esitellä. :)

Mittaillen.

Jo kauan sitten olen hullaantunut mittanauhoihin ja niiden kierrättämiseen koruiksi. Olen tehnyt niistä moooonet korut, ja ne ovat hullaannuttaneet monia ostajiakin :)

Aikaisemmin olen aina tehnyt ihan perinteisiä mittanauhakoruja mustavalkoisesta kapeasta ylijäämämittanauhasta. Nyt on kuitenkin ihan uutena juttuja tällaiset leveät versiot! Näistä minulla on tällä hetkellä tätä keltaista ja mintunvihreää. Niin söpöjä!

 

Tällä kertaa (värin ja leveyden lisäksi) uusi juttu on myös tuo korun malli. Aiemmin ne ovat olleet mittanauhalenkkejä, nyt leikkasinkin ne ihan erilaisiksi.

Toisella puolella kulkee sentit, mutta minä halusin omiin korviksiini saada esiin tuumat. Nämä on kyllä siitä hauskoja koruja että vaikka niitä tuuli vähän heiluttelisikin, niin ovat silti omalla tavallaan aina oikeinpäin.

Niin kivat. Ihan melkein heti TOP3:seen omalla listallani!

Valopää.

Olen innostunut (varmaan kevättä rinnassa) heittämään pois kaikkea ylimääräistä tavaraa. Meillä oli taannoin perheemme naisväen kesken kirpputoripöytä, ja sinne samaan pöytään ymppäsin esimerkiksi ylimääräisiä LANKOJANI myyntiin. Ja kyllä, olen osin samaa mieltä että ei kenelläkään voi olla YLIMÄÄRÄISIÄ lankoja. Mutta tutkittuani lankavarastojani ja kovasti aivonystyröitäni hierottuani en vain yksinkertaisesti enää keksinyt kaikille langoille mitään täydellistä projektia joihin olisin ne voinut upottaa. Siispä pistin sellaiset kerät karusti myyntiin.

Tai no en ihan kaikkia sellaisiakaan. Esimerkiksi kirkkaan pinkki lanka jossa kulki ohutta heijastinta seassa oli pakko saada tungettua mukaan johonkin tekeleeseen.

 

Tällaiseen se sitten upposi. Pipoon. Saa ihan valopäänä sitten aamuisin kulkea töihin.

 

Noooo, tulihan siitä ihan hauska. Virkkasin tämän osittain tämän Urban Jungle -trendin innoittamana juurikin tällä "popparivirkkauksella", johon löytyy muuten erittäin hyvä ohje Pipon ytimestä -blogista, eli täältä. Virkkaaminen oli nopeaa ja hauskaa, joten kauhean montaa tuskallista työntuntia en upottanut tähän. Tuo harmaa lanka tuolla seassa on Novitan Naavaa, pehmeää ihanaa akryylilankaa. Onneksi keksin laittaa sitä tuohon resoriosaan, niin ei korvia palele! Tuo popparityylihän on nimittäin tuollaista aika reikäistä. Mutta onneksi heijastinlankani oli paksua, niin tuntuu pipo silti ihan lämpimältä!

Nyt ei muuta kuin myssy silmille ja töppöstä toisen eteen, luulisi autojen näkevän meikämantan jo kaukaa!

Ps. Eilen sain vihdoin sujautettua viimeiset ystävänpäivälahjat maailmalle, joten pian esitellään sitten nekin! :)

Skräppäänkö minäkin?

Vai voiko tätä laskea skräppäämiseksi?

 

Ei, tätä ei Googlen ja Wikipedian antaman luotettavan tiedon perusteella taideta laskea skräppäämiseksi. Se terminä liittyy ilmeisesti enemmän erilaisten valokuvien ja muistojen tallentamiseen kuin muistikirjan kansien tuunaamiseen. :) Olenkin aina ajatellut etten varmaan ole erityisen skräppäävää tyyppiä, joten ehdin jo hetken luulla hairahtuneeni. Olen nimittäin aika laiska säilömään asioita mitenkään järjestelmällisesti.

Paitsi kyllähän minä tänne eräänlaisia muistoja talletan!

 

Tosin talletan sinne käsityömuistojani. Eli päätin ottaa tavan alkaa kirjata tekemiäni käsitöitä johonkin ylös. Niin on helpompi pysyä perillä siitä mitä on tehnyt kellekin ja milloin. Jostain syystä tämä kässäkirjan tuunaaminen vain oli houkuttelevampi ajatus kuin töiden ylöskirjaaminen, ja huomaankin ettei tämä kirjauspuoli nyt ihan lähtenyt sellaiseen lentoon kuin olisin toivonut. :D

Tuon ruskean muistikirjan ostin muutamalla eurolla Clas Ohlsonilta joitakin kuukausia sitten, taitaa kuulua ihan heidän perusvalikoimiinsa (peukku sille, tällaisia tyylikkäitä pelkistettyjä pahvinvärisiä muistikirjoja on hankala löytää).

Koristelussa käyttämäni pitsi- ja helminauha olivat askartelulaatikosta löytyneitä aarteita, ja tuo toinen puuvillainen tekstinauha puolestaan oli heräteostos kangaskaupasta ollessani ostamassa todellisuudessa jotain ihan muuta. Ja tuo harmahtava teippi... Sekin taitaa olla vuosia vanhaa. Leimasimet puolestaan olivat huippulöytö paikallisen askarteluliikeen poistokorista.

Sen verran suunnittelin tuota projektiani että ajattelin vain tyylikkäästi laittaa kaikkea mikä omaa silmääni miellyttää, ja tällainen siitä tuli;

 

 

Omasta mielestäni tästä tuli tosi kiva ja juuri tarkoitustaan vastaava myös ulkonäkönsä puolesta. Nyt en vaan mitenkään raaski tuohon leimaamaani tekstikenttään kirjoittaa mitään ettei käsialani heikennä kirjan yleisilmettä ;)

Aika pienellä voi siis saada kivaa aikaiseksi. Kumma muodonmuutos muutaman välineen avulla!

Ole kiltti.

En tee yleensä uudenvuodenlupauksia. En tehnyt nytkään. Mutta silti päätin, että aion olla tänä vuonna kiltti. Minulle antamisen ilo on valtavan suuri, joten olenkin alkaneena vuonna ilahduttanut ympärilläni eläviä ihmisiä muutamilla pienillä jutuilla.

 

Tämä ensimmäinen antamisen iloa tuonut projektini oli tehdä työpaikkani keittiöemännälle tennarisukat. Hän näki tällaiset minulla jalassa ja ihaili niitä päivästä toiseen. Ohimennen taisi joskus sanoakin että jos ylimääräistä intoa ja aikaa on, hän mielellään tuollaiset tilaa itselleenkin. No eipä ehtinyt tilata, kun minä tuossa vuoden ensimmäisinä päivinä tikuttelin menemään! Vein ylläriksi hänelle nämä keittiöön odottelemaan. Ja voi, mikä riemu! Kyllä halaukset ja kiitokset siinä lensi kun hän nämä löysi :)

Toisen ilahduttavan (ainakin toivottavasti) yllätyksen pudotin viereisen rapun naapurinsedälle postiluukusta.

Saatteeksi kirjoitin pienen kirjeen jossa toivotin hänelle lämmintä alkanutta vuotta neulomieni sukkien myötä. Tämä naapurinsetä elää tahtomattaan kovin niukasti, joten minun kävi häntä näillä kovilla pakkasilla sääliksi. Toivottavasti sukat tosiaan lämmittävän sekä hänen varpaitaan että mieltään!

Toiselle naapurille viikkasin ylläriksi hänen kuivaushuoneeseen liian pitkäksi aikaa unohtuneet pyykkinsä. Toivottavasti sekin toi iloa!

Niin, ja ehdinhän minä vielä yhdelle työtoverilleni tehdä ylläriksi huopatossut. Mutta se onkin jo ihan oma tarinansa, jonka kerron Teille toisella kertaa. Olivat nimittäin myös ensimmäiset laatuaan minun käsistäni syntyneenä, ja haluankin jakaa samalla muutaman ajatuksen niiden tekemisestä. Palataan siis niihin!

Ollaan kilttejä toinen toisillemme! ♥

☆ 2o16 ☆

Me innostuimme siskoni kanssa leikkimään tähtisädetikuilla ja kameralla -  lopputuloksena sydämellinen uudenvuodentoivotus jokaiselle TEISTÄ!

Ahkeraa alkanutta vuotta 2016!

 

Ps. Luvassa lähipäivinä vielä muutama joululahjapaljastus!

Puuhullu.

Jotkut ovat kuuhulluja, minä olen puuhullu. Minua kiehtoo kaikki mikä on tehty puusta. Kuulin juuri, että on olemassa myös suomalaisen valmistajan valmistamia silmälasikehyksiä jotka ovat kokonaan puuta (ilmeisesti Marimekon?!). Jos en arvaisi että ne maksaa enemmän kuin minulla on maallista omaisuutta, olisin todennköisesti jo matkalla optikolle.

 

Niinpä lottovoittoa ja sen myötä hankittavia silmälasikehyksiä odotellessani tyydyin korviksiin. Ne näyttävät puulta, eivätkä maksaneet omaisuutta!

Apinat ja puput. Puput kuuluivat johonkin pääsiäisaskartelusettiin joka piti sisällään kaikenlaisia puukuvioita aina kanoista lampaisiin ja muniin, mutta näiden pupujen takia minä siihen settiin alunperin Suomalaisen Kirjakaupan alennuskorissa tartuin. Sen jälkeen tartuin poraan ja korviskoukkuihin ja tein niistä itselleni korvikset.

Apinoihin puolestani törmäsin hämmentävässä kangaskaupassa, josta menin alunperin ostamaan niitä sellaisia klipsuja joitta lasten rukkaset saa kiinni hihanpieleen. Mitä ne ovatkaan nimeltään? No, kuitenkin. Niiden kanssa kassalle lampsiessani apinat osuivat nappihyllystä silmääni, ja kotiutin ne välittömästi. Niille liimasin korvistapit takaraivoon ja annoin niille arvonimen "lempikorvikseni". Ne ovat minulla korvissani jopa useita kertoja viikossa (joka on paljon tällaiselle korvisaddiktille).

Näitä väsäillessäni mietin, olisikohan seuraavaksi ehkä aika siirtyä jouluisempiin tekemisiin? Valitettavan vähän olen mitään jouluista saanut aikaiseksi, jossei lasketa mukaan tänään virittelemiäni joulukoristeita kotiin. Josko kuitenkin jotain pientä edes saisin aikaiseksi... :-)
Mukavaa ensimmäistä adventtia sinne ruudun toiselle puolelle! ♥

Outoa.

Olen aina pitänyt enemmän tai vähemmän outona sitä, että ihmiset keksivät tosi outoja ideoita. Tai keksivät tehdä joitain asioita tosi oudoista asioista. Kuten vaikka koruja, jotka ovat minun intohimoni. Tässä aikojen saatossa olen kuitenkin tullut siihen tulokseen että joko minäkin olen outo, tai sitten ei vaan yksinkertaisesti ole mitään niin outoa ettäkö se ei voisi olla järkevää. Sekavaa (ja outoa), eikö?

Olen siis todellisuudessa aina ihmetellyt sitä, että miten ihmisille voi vain välähtää päähän tehdä vaikka vanhasta tietokoneen latauspiuhan päästä korvikset. Tai vanhasta turvavyöstä laukunhihna. No nyt minulla välähti sellainen idea kaupassa, että en voi enää ihmetellä ääneen muiden ideioita.

Näin joku aika sitten eräässä kaupassa siis iPhonen takakuoreen liimattavia nahka'kuoria'. Niiden lähtöhinta oli p a l j o n, mutta ilmeisesti uusia iPhoneja lykätään markkinoille sitä tahtia että näille vanhanmallin kuorille ei enää ole ostajia. Ne myytiin pois PILKKAHINTAAN. Kun huomasin laarin jossa näitä oli, sain idean välittömästi. Onneksi olin kaupassa yksin niin sain ihan huoletta työntää pääni sinne sankoon ja valita mieleisiäni värejä. 

Menin kassalle ja minulla oli korissani 18 iPhonen takakuorta. Myyjä kysyi että oliko ne kaikki todella minun ostoksiani. Luuli ilmeisesti että takanatuleva oli unohtanut kapulan kassahihnalta...

Kun sitten puoliskoni saapui minua hakemaan kaupalta, hän kyseli tietenkin mitä kaikkea löysin. Meinasi törmätä betoniporsaaseen kun kuuli, että olen ostanut 18 takakuorta. Ja meinasi törmätä uudelleen kun kerroin että olen ostanut iPhonen takakuoria, eikä minulla edes ole kyseistä puhelinta. Hän on kuitenkin oppinut taitavasti verhoamaan kauhistuneen ilmeensä lempeä hymyn alle ja sanomaan; "Sä varmaan askartelet niistä jotain kivaa." Ja oikeassa oli!

 

Tein niistä korvikset! Minä näin nämä sieluni silmin jo kaupassa. Kauhen vaikeaa oli valita mitä värejä haluan, mutta ajattelin että musta ainakin toimii aina. No myönnettäköön että kyllä 18 kappaleeseen mahtui myös muita värejä, mutta näistä mustista tein ensimmäiset koeversiot ideastani. Ehkä punaisista olisi pikkujoulukorviksiksi?

 

Ja kyllä muuten nolotti kun ensimmäisen kerran eräs tuttava kysyi  että mistä olen noin kivat korvikset ostanut. En ole ostanut, olen tehnyt ne iPhonen takakuorista, ehhehhee.

 Mitään rakettitiedettä tämä ideointi ei ollut - leikkaa kaksi sydäntä, liimaa ne yhteen. Tee reikä, pujota lenksu ja siihen korviskoukku. Pistä korvaan ja kanna ylpeydellä. Ja ole onnellisesti outo. ;)

Arvaa mitä?

Arvaatko mitä tässä syntyy? ;-)

 Ajattelin paljastaa sen heti seuraavassa postauksessa...

Mutta näin sitä tämä tyttö iltansa viettää - porakone kourassa!

 

Ps. Isänpäiväkortinkin taisin unohtaa esitellä ajallaan! Se näytti tänävuonna kauheassa kiireessä ja viimetipassa (appiukolle tehtynä) tältä;

 

 

Hymyhuul...Polvet!

Olen aina kadehtinut sitä, että lapsille tehdään paljon söpömpiä vaatteita kuin aikuisille. Minulla on kyllä se etu, että minulle menee monet lastenvaatteet... Mutta ne isompien lasten vaatteet eivät ole enää niin söpöjä, vaan ennemminkin trendikkäitä ja muodinmukaisia. Ne ihan pienten lasten vaatteet ovat oikeasti söpöjä!

Yksi erityinen suosikkini ovat aina olleet sellaiset leggingsit ja sukkahousut joiden polvissa on jonkun eläinhahmon naama. Nalle, kissa, hiiri... Mikä milloinkin. Tuloksettomiin etsintöihin kyllästyneenä (kun en mitenkään saa näihin solakoihin sääriini ujutettua neljävuotiaalle tarkoitettuja sukkahousuja) päätin tuunata itse itselleni mieleiseni pöksyt.

 

 

Leggarit ostin ihan vaan perustrikoota myyvästä ketjuliikkeestä, ja naamat polviin piirsin peittävällä valkoisella kangastussilla. Sen ostin jo jokunen kuukausi sitten Sinellistä.

Yhden harjoitusnaaman piirsin mainospostin nurkkaan (en edelleenkään koe olevani mikään piirtäjäihme) ja polven kohdat legginseihin merkkasin muffinssikuvioisella teipillä kun pöksyt olivat minulla jalassa. No kaikkihan sen arvaa, että teippi lähti samalla rysäyksellä kun riisuin housutkin... Mutta osuivathan nuo kohdilleen kuitenkin! Nyt naamat ovat jo suoriutuneet ensimmäisestä käynnistään pesukoneessakin, eivätkä olleet moksiskaan. Ehkä ovat nyt jopa siistimmät ja sileämmät kuin ennen pesua.

Työkaverini kommentti lämmitti mieltäni, kun hän nämä housut jalassani ensimmäisen kerran näki; "Hei, sulla on aina tollasia tosi hauskoja ja söpöjä vaatteita!". Ja sitähän minä tavoittelin. Jee!