Konna.

Sain tuossa aikaisin syksyllä niin suloisen virkkaustoiveen, että on ollut oikein haastavaa pitää se piilossa joulun yli.

 

Hän on pieni kilpikonna, joka mahtuu juuri sopivasti kämmenelle. Minulta siis toivottiin tällaista pientä kilpparia joululahjaksi, ja olin niin innoissani haasteesta että toteutin sen heti syksyllä hyvissä ajoin.

 

Langat kilppariin löytyi tuolta omien lankasäkkieni pohjalta, joten oli helppo tarttua melkein samantien tuumasta toimeen. Tämä kilppari on syntynyt ilman minkäänlaista ohjetta - minulla oli käytössäni vain mallikuva jollaista toivottiin.

 

Tästä kaverista tuli aika tuhtia sorttia oleva, mutta uskoisin sen tasaantuvan kunhan vanut löytävät paikkansa. Tuo naaman ja kasvojen kirjominen on selvästi se kohta, jota haluan vielä opetella ja treenata lisää. Niihin olen harvoin tyytyväinen.

Sellainen tyyppi tuli siitä! Ohjeen olisi tietysti tästäkin voinut tehdessä samalla kirjoittaa ylös, mutta... Työ tekijäänsä opettaa, joten jätetään pohdittavaa vielä seuraavaankin kilppariin ;)

Pipobuumi.

Pääsiäisen aikaan tuli nautiskeltua uuden saumurin tuomista iloista. Tuli nimittäin putkautettua maailmaan pari uutta pipoa! Olen niistä niin innoissani, että pakko päästä laittamaan heti kuvia kehiin.

 

 

Näin ensialkuun tein itselleni pipon sekä töihin että vapaa-aikaan. Arvatkaa kumpi on kumpaan? ;)

No Kätyrit tietenkin töihin, ja ai että lapset ovat olleet pipostani innoissaan! Pienet asiat tosiaan tuovat arkeen aika paljon iloa.

Nämä on kyllä tosi nopeita ja kivoja surauttaa menemään. Kamala pipobuumi päällä, tahdon tehdä lisääää! Kohta käy tietenkin taas niin että niitä on yli omien tarpeiden, joten vinkkaa mikäli olet pipoa vailla ;)

Kevättä rinn... sukissa.

Olen villasukkafani. Teen villasukkia, käytän villasukkia ja ihailen villasukkia.

Kevättä kohden mentäessä tulee kuitenkin ähky ja himo neulomiseenkin alkaa jotenkin hiipua. Ihan ei tee mieli enää sulloa jalkaan paksuja villasukkiakaan, etenkin kun vaatetuskin alkaa keventyä ja värit raikastua.

No mutta nyt! Tänä keväänä olen löytänyt ongelmaan ratkaisun, kiitos ihanan työkaverini!

 

Hän vinkkasi minulle törmänneensä Novitan sivuille Suffelitossumalliin. Hän selitti innoissaan kuinka ne näyttävät ballerinoilta ja niissä on ihana nilkkaremmi. No järjettömänä ballerinafanina oli pakko heti googlettaan, ja tässä niitä nyt muutaman parin verran jo on! Ihan en ohjeen mukaan mennyt kummankaan parin kohdalla, mutta oma sovellus lienee aina paikallaan ;)

 

Itselleni tein nuo viininpunaiset ballerinat. Lankana on 7-veljestä, ja väri tosiaan valikoitui ihan sillä perusteella että tuollainen kerä sattui siihen hätään löytymään lankasäkistä :) Seuraavaksi itselleni on kyllä suunnitteilla mustat baltsut, jotka ovat omasta mielestäni käytännöllisemmät.

Työkaverilleni, joka ohjeesta minulle vihjaili, tein tuollaiset vaalean beiget/harmaat tossukat ylläriksi. Kyllä hän oli niin mielissään! Ei mitenkään ollut arvannut että ihan tosissani aion tarttua tuumasta toimeen, saati että teen hänelle omat tossukat. Nyt oli puhe että teen vielä sitten hänen toivomillaan väreillä uudet, että on vaihtovaraa.

Tästä tuli kyllä ihan oma lempparimalli! Pakko tehdä pian muutamat parit lisää jotta näkee millaista vivahdetta tossuihin saa esimerkiksi jonkinlaisilla koristeilla. Kääk, miten innoissani olen!

Skräppäänkö minäkin?

Vai voiko tätä laskea skräppäämiseksi?

 

Ei, tätä ei Googlen ja Wikipedian antaman luotettavan tiedon perusteella taideta laskea skräppäämiseksi. Se terminä liittyy ilmeisesti enemmän erilaisten valokuvien ja muistojen tallentamiseen kuin muistikirjan kansien tuunaamiseen. :) Olenkin aina ajatellut etten varmaan ole erityisen skräppäävää tyyppiä, joten ehdin jo hetken luulla hairahtuneeni. Olen nimittäin aika laiska säilömään asioita mitenkään järjestelmällisesti.

Paitsi kyllähän minä tänne eräänlaisia muistoja talletan!

 

Tosin talletan sinne käsityömuistojani. Eli päätin ottaa tavan alkaa kirjata tekemiäni käsitöitä johonkin ylös. Niin on helpompi pysyä perillä siitä mitä on tehnyt kellekin ja milloin. Jostain syystä tämä kässäkirjan tuunaaminen vain oli houkuttelevampi ajatus kuin töiden ylöskirjaaminen, ja huomaankin ettei tämä kirjauspuoli nyt ihan lähtenyt sellaiseen lentoon kuin olisin toivonut. :D

Tuon ruskean muistikirjan ostin muutamalla eurolla Clas Ohlsonilta joitakin kuukausia sitten, taitaa kuulua ihan heidän perusvalikoimiinsa (peukku sille, tällaisia tyylikkäitä pelkistettyjä pahvinvärisiä muistikirjoja on hankala löytää).

Koristelussa käyttämäni pitsi- ja helminauha olivat askartelulaatikosta löytyneitä aarteita, ja tuo toinen puuvillainen tekstinauha puolestaan oli heräteostos kangaskaupasta ollessani ostamassa todellisuudessa jotain ihan muuta. Ja tuo harmahtava teippi... Sekin taitaa olla vuosia vanhaa. Leimasimet puolestaan olivat huippulöytö paikallisen askarteluliikeen poistokorista.

Sen verran suunnittelin tuota projektiani että ajattelin vain tyylikkäästi laittaa kaikkea mikä omaa silmääni miellyttää, ja tällainen siitä tuli;

 

 

Omasta mielestäni tästä tuli tosi kiva ja juuri tarkoitustaan vastaava myös ulkonäkönsä puolesta. Nyt en vaan mitenkään raaski tuohon leimaamaani tekstikenttään kirjoittaa mitään ettei käsialani heikennä kirjan yleisilmettä ;)

Aika pienellä voi siis saada kivaa aikaiseksi. Kumma muodonmuutos muutaman välineen avulla!

Heijastinhommissa.

Taas tuli tehtyä muutamat heijastimet. Aina kun keksii kokeilla jotain uutta kivaa, huomaa että motivaatio pomppaa pilviin. Niinpä siis teinkin uutta ja vanhaa, molempia sopivassa suhteessa. :) Kaikki näistä ei suinkaan ole vielä maailmalle lähtenyt, vaan osa jäi tiukanpaikanvaraksi laatikkoon odottelemaan.

 

 

Tässä erässä syntyi siis näitä entuudestaan jo tutuksi tulleita rintakorukukkia, ja nyt uusimpana villityksenä myös noita keväisiä perhosia. Perhoset edustavat nyt tätä uutta ideaa, joka innosti taas tarttumaan heijastinkankaisiin.

Niitä tuunasin vielä pienellä lisämausteella, eli noilla timanteilla jotka kimaltelevat siivissä.

 

Nämä ovat siis kaikki rintakorumalleja. Itse en ole mikään suuri perhosfani, mutta pitänee myöntää että nuo ovat siitäkin huolimatta varsin kauniita. Ehkä tuovat siivillään myös kevättä tullessaan, kun lepattelevat ihmisten rintapielissä :)

(Ps. Luin muuten jostain että ihmisiä ärsyttää seurata tällaisia minun blogini kaltaisia blogeja joissa esitellään vain jotakin itsetehtyä mutta ei jaeta sen kummemmin ohjeita. Minä toivon ettei teistä kukaan tämän vaatimattoman blogini takia jaksa itseään ärsyttää, vaan kysyy reippaan rohkeasti jos kaipaa ohjetta johonkin esittelemääni tekeleeseen. Niinhän minä teen itsekin, jollei idea sitten ole lähtöisin omasta päästäni - ja suurin osa kun kuitenkin on juuri sieltä syntyjään.)

Ole kiltti.

En tee yleensä uudenvuodenlupauksia. En tehnyt nytkään. Mutta silti päätin, että aion olla tänä vuonna kiltti. Minulle antamisen ilo on valtavan suuri, joten olenkin alkaneena vuonna ilahduttanut ympärilläni eläviä ihmisiä muutamilla pienillä jutuilla.

 

Tämä ensimmäinen antamisen iloa tuonut projektini oli tehdä työpaikkani keittiöemännälle tennarisukat. Hän näki tällaiset minulla jalassa ja ihaili niitä päivästä toiseen. Ohimennen taisi joskus sanoakin että jos ylimääräistä intoa ja aikaa on, hän mielellään tuollaiset tilaa itselleenkin. No eipä ehtinyt tilata, kun minä tuossa vuoden ensimmäisinä päivinä tikuttelin menemään! Vein ylläriksi hänelle nämä keittiöön odottelemaan. Ja voi, mikä riemu! Kyllä halaukset ja kiitokset siinä lensi kun hän nämä löysi :)

Toisen ilahduttavan (ainakin toivottavasti) yllätyksen pudotin viereisen rapun naapurinsedälle postiluukusta.

Saatteeksi kirjoitin pienen kirjeen jossa toivotin hänelle lämmintä alkanutta vuotta neulomieni sukkien myötä. Tämä naapurinsetä elää tahtomattaan kovin niukasti, joten minun kävi häntä näillä kovilla pakkasilla sääliksi. Toivottavasti sukat tosiaan lämmittävän sekä hänen varpaitaan että mieltään!

Toiselle naapurille viikkasin ylläriksi hänen kuivaushuoneeseen liian pitkäksi aikaa unohtuneet pyykkinsä. Toivottavasti sekin toi iloa!

Niin, ja ehdinhän minä vielä yhdelle työtoverilleni tehdä ylläriksi huopatossut. Mutta se onkin jo ihan oma tarinansa, jonka kerron Teille toisella kertaa. Olivat nimittäin myös ensimmäiset laatuaan minun käsistäni syntyneenä, ja haluankin jakaa samalla muutaman ajatuksen niiden tekemisestä. Palataan siis niihin!

Ollaan kilttejä toinen toisillemme! ♥

Tonttuterapiaa.

Tiedättekö niitä päiviä, kun ainut pelastus on järjestää itselleen pieni terapeuttinen hetki? Oli se sitten juoksulenkki metsässä, puhelu ystävälle, uppoutuminen elokuviin tai kirjaan... Mitä tahansa. No, minulla oli tällainen päivä. Minulla toimii terapiakeinoista parhaiten se että tartun toimeen ja luon käsilläni jotain - mitä tahansa. Nyt halusin katsoa mitä saan fimomassasta aikaiseksi.

No niistähän  syntyi tonttuja! Sympaattisia pieniä kavereita joulunodotukseen, joilla on lakit hieman rempsallaan ja vain nenät näkyvissä lakin uumenista.

Kovetin fimomassan uunissa ja sen jälkeen porasin tonttujen lakkeihin pienet reiät. Kiersin niihin silmukkaruuvit, ja ajattelin laittaa tontut roikkumaan kaulakoruiksi. Ne näyttivät kuitenkin siltä että haluavat pysyä lähellä kaveria (ja kun niitä kerta oli sopivasti parillinen määrä), niistä tulikin korviksia.

Koska tontut söivät viimeiset joulunpunaiset fimoni uumeniinsa, löysin tilalle sattumalta sellaista massaa jossa on aavistus glitteriä mukana. Saakohan glittertontuista yhtä symppiksiä kuin näistä mattapunaisista pullukoista? ;) Pitänee kokeilla pian!

Minulla kyllä toimi mitä parhaiten tämä tonttuterapia - suosittelen!

Puuhullu.

Jotkut ovat kuuhulluja, minä olen puuhullu. Minua kiehtoo kaikki mikä on tehty puusta. Kuulin juuri, että on olemassa myös suomalaisen valmistajan valmistamia silmälasikehyksiä jotka ovat kokonaan puuta (ilmeisesti Marimekon?!). Jos en arvaisi että ne maksaa enemmän kuin minulla on maallista omaisuutta, olisin todennköisesti jo matkalla optikolle.

 

Niinpä lottovoittoa ja sen myötä hankittavia silmälasikehyksiä odotellessani tyydyin korviksiin. Ne näyttävät puulta, eivätkä maksaneet omaisuutta!

Apinat ja puput. Puput kuuluivat johonkin pääsiäisaskartelusettiin joka piti sisällään kaikenlaisia puukuvioita aina kanoista lampaisiin ja muniin, mutta näiden pupujen takia minä siihen settiin alunperin Suomalaisen Kirjakaupan alennuskorissa tartuin. Sen jälkeen tartuin poraan ja korviskoukkuihin ja tein niistä itselleni korvikset.

Apinoihin puolestani törmäsin hämmentävässä kangaskaupassa, josta menin alunperin ostamaan niitä sellaisia klipsuja joitta lasten rukkaset saa kiinni hihanpieleen. Mitä ne ovatkaan nimeltään? No, kuitenkin. Niiden kanssa kassalle lampsiessani apinat osuivat nappihyllystä silmääni, ja kotiutin ne välittömästi. Niille liimasin korvistapit takaraivoon ja annoin niille arvonimen "lempikorvikseni". Ne ovat minulla korvissani jopa useita kertoja viikossa (joka on paljon tällaiselle korvisaddiktille).

Näitä väsäillessäni mietin, olisikohan seuraavaksi ehkä aika siirtyä jouluisempiin tekemisiin? Valitettavan vähän olen mitään jouluista saanut aikaiseksi, jossei lasketa mukaan tänään virittelemiäni joulukoristeita kotiin. Josko kuitenkin jotain pientä edes saisin aikaiseksi... :-)
Mukavaa ensimmäistä adventtia sinne ruudun toiselle puolelle! ♥

Outoa.

Olen aina pitänyt enemmän tai vähemmän outona sitä, että ihmiset keksivät tosi outoja ideoita. Tai keksivät tehdä joitain asioita tosi oudoista asioista. Kuten vaikka koruja, jotka ovat minun intohimoni. Tässä aikojen saatossa olen kuitenkin tullut siihen tulokseen että joko minäkin olen outo, tai sitten ei vaan yksinkertaisesti ole mitään niin outoa ettäkö se ei voisi olla järkevää. Sekavaa (ja outoa), eikö?

Olen siis todellisuudessa aina ihmetellyt sitä, että miten ihmisille voi vain välähtää päähän tehdä vaikka vanhasta tietokoneen latauspiuhan päästä korvikset. Tai vanhasta turvavyöstä laukunhihna. No nyt minulla välähti sellainen idea kaupassa, että en voi enää ihmetellä ääneen muiden ideioita.

Näin joku aika sitten eräässä kaupassa siis iPhonen takakuoreen liimattavia nahka'kuoria'. Niiden lähtöhinta oli p a l j o n, mutta ilmeisesti uusia iPhoneja lykätään markkinoille sitä tahtia että näille vanhanmallin kuorille ei enää ole ostajia. Ne myytiin pois PILKKAHINTAAN. Kun huomasin laarin jossa näitä oli, sain idean välittömästi. Onneksi olin kaupassa yksin niin sain ihan huoletta työntää pääni sinne sankoon ja valita mieleisiäni värejä. 

Menin kassalle ja minulla oli korissani 18 iPhonen takakuorta. Myyjä kysyi että oliko ne kaikki todella minun ostoksiani. Luuli ilmeisesti että takanatuleva oli unohtanut kapulan kassahihnalta...

Kun sitten puoliskoni saapui minua hakemaan kaupalta, hän kyseli tietenkin mitä kaikkea löysin. Meinasi törmätä betoniporsaaseen kun kuuli, että olen ostanut 18 takakuorta. Ja meinasi törmätä uudelleen kun kerroin että olen ostanut iPhonen takakuoria, eikä minulla edes ole kyseistä puhelinta. Hän on kuitenkin oppinut taitavasti verhoamaan kauhistuneen ilmeensä lempeä hymyn alle ja sanomaan; "Sä varmaan askartelet niistä jotain kivaa." Ja oikeassa oli!

 

Tein niistä korvikset! Minä näin nämä sieluni silmin jo kaupassa. Kauhen vaikeaa oli valita mitä värejä haluan, mutta ajattelin että musta ainakin toimii aina. No myönnettäköön että kyllä 18 kappaleeseen mahtui myös muita värejä, mutta näistä mustista tein ensimmäiset koeversiot ideastani. Ehkä punaisista olisi pikkujoulukorviksiksi?

 

Ja kyllä muuten nolotti kun ensimmäisen kerran eräs tuttava kysyi  että mistä olen noin kivat korvikset ostanut. En ole ostanut, olen tehnyt ne iPhonen takakuorista, ehhehhee.

 Mitään rakettitiedettä tämä ideointi ei ollut - leikkaa kaksi sydäntä, liimaa ne yhteen. Tee reikä, pujota lenksu ja siihen korviskoukku. Pistä korvaan ja kanna ylpeydellä. Ja ole onnellisesti outo. ;)

Loistavia juttuja!

Tosiaan, loistavia juttuja. Loistavia juttuja ovat sanan monessa eri merkityksessä nämä heijastimet joita innostuin ahkeroimaan. Niitä on lähteny tutuille ja niille vähän tuntemattomammillekin, onpahan tuo nimittäin aika vaivaton ja huomaamatonkin henkivakuutus. Niin, ja halpa.

 

Niin on monta erilaista idealamppua päässä syttynyt että monenlaista on ollut pakko kokeillakin. Tehtävälistalle onkin valikoitunut nämä kaikki omat lempparini - uusimpana juttuna nuo hurrrjat pääkallot.

 

Näitä heijastimia ajattelin pujauttaa myös yhteen jos toiseen joulupakettiin, ja aika hyvin omatkin ulkovaatteet ovat tulleet loistavammiksi tämän heijastinintoiluni myötä :D Ehkä voisi ajatellakin että ei huono intoilu ollenkaan. Minua pelottaa autoilla hämärällä kun pelkään jatkuvasti että kaikki eteeni osuvat kävelijät eivät ole yhtä kovia intoilijoita aiheesta kuin itse olen...

Näitä minä voin muutamaa euroa vastaan muuten postittaakin jos halukkaita siellä ruudun toisella puolella on. Harmittaa kun intoa olisi kokeilla aina vaan enemmän ja enemmän uusia ideoita tähänkin teemaan liittyen, mutta nyt näyttää jo siltä että aika alkaa tulla vastaan. Toisinsanoen siis työ haittaa vapaa-aikaani. ;) Ehkä keskityn ensin kiikuttamaan nämä jo valmiina olevat yksilöt maailmalle ja katsellaan riittääkö sitten vielä intoa tehdä muutama ylimääräinenkin.

 

Loistavaa loppuviikkoa!  ☼☺