Ole kiltti.

En tee yleensä uudenvuodenlupauksia. En tehnyt nytkään. Mutta silti päätin, että aion olla tänä vuonna kiltti. Minulle antamisen ilo on valtavan suuri, joten olenkin alkaneena vuonna ilahduttanut ympärilläni eläviä ihmisiä muutamilla pienillä jutuilla.

 

Tämä ensimmäinen antamisen iloa tuonut projektini oli tehdä työpaikkani keittiöemännälle tennarisukat. Hän näki tällaiset minulla jalassa ja ihaili niitä päivästä toiseen. Ohimennen taisi joskus sanoakin että jos ylimääräistä intoa ja aikaa on, hän mielellään tuollaiset tilaa itselleenkin. No eipä ehtinyt tilata, kun minä tuossa vuoden ensimmäisinä päivinä tikuttelin menemään! Vein ylläriksi hänelle nämä keittiöön odottelemaan. Ja voi, mikä riemu! Kyllä halaukset ja kiitokset siinä lensi kun hän nämä löysi :)

Toisen ilahduttavan (ainakin toivottavasti) yllätyksen pudotin viereisen rapun naapurinsedälle postiluukusta.

Saatteeksi kirjoitin pienen kirjeen jossa toivotin hänelle lämmintä alkanutta vuotta neulomieni sukkien myötä. Tämä naapurinsetä elää tahtomattaan kovin niukasti, joten minun kävi häntä näillä kovilla pakkasilla sääliksi. Toivottavasti sukat tosiaan lämmittävän sekä hänen varpaitaan että mieltään!

Toiselle naapurille viikkasin ylläriksi hänen kuivaushuoneeseen liian pitkäksi aikaa unohtuneet pyykkinsä. Toivottavasti sekin toi iloa!

Niin, ja ehdinhän minä vielä yhdelle työtoverilleni tehdä ylläriksi huopatossut. Mutta se onkin jo ihan oma tarinansa, jonka kerron Teille toisella kertaa. Olivat nimittäin myös ensimmäiset laatuaan minun käsistäni syntyneenä, ja haluankin jakaa samalla muutaman ajatuksen niiden tekemisestä. Palataan siis niihin!

Ollaan kilttejä toinen toisillemme! ♥

☆ 2o16 ☆

Me innostuimme siskoni kanssa leikkimään tähtisädetikuilla ja kameralla -  lopputuloksena sydämellinen uudenvuodentoivotus jokaiselle TEISTÄ!

Ahkeraa alkanutta vuotta 2016!

 

Ps. Luvassa lähipäivinä vielä muutama joululahjapaljastus!

Kiitoksena.

Hauskaa, että meillä töissä tiimikaverinikin laskevat tietyt asiat jo minun varaan. Esimerkiksi sen kun tuli puheeksi opiskelijamme pieni muistaminen viimeisenä harjoittelupäivänä - "eihän sulla sattuis olemaan mitään mielessä?". No ei ollut, mutta äkkiä sinne mieleen jotain tuli. :)

 

Nappasin äkkiä yhden ryhmäni lapsista kaverikseni, ja pyysin häntä piirtämään meidän uusilla hienoilla tusseilla (jotka muistuttavat ihan huulipunia!). Koska ryhmäni lapset ovat vielä kovin pieniä, sai tämä pieni taiteilija aikaan upean moderninn taideteoksen. Sitä minä sitten kuviosaksilla saksin sopivammaksi ja liimasin sen tummalle kartongille. Koska olen itse niin kovin mustavalkoinen ihminen, niin halusin tällä mustalla kartongilla oikein tietoisesti korostaa tätä söpöä taideteosta.

Pieneksi kiitoslahjaksi tein tälle lukemista rakastavalle opiskelijallemme vielä kirjanmerkin (joo, ovat yksi uusista intohimoistani). Tuo pöllö sopii muuten jotenkin hyvin tuohon kirjanmerkkiin keikkumaan.

Kovasti näytti tämä pieni kiitos lämmittäneen saajan mieltä. Jotenkin huippua aina vaan että omista käsistä saa aikaan jotain joka ilahduttaa muita :)

Seuraavaksi minä ajattelin ilahduttaa Teitä vihdoin ja viimein muutamalla kuvalla tekemistäni heijastimista. Niitä olen ahkerasti jaellut tutuille ja vähän tuntemattomammillekin, kun tuo syksyn armoton pimeys on nyt nähtäväksi laskeutunut jäädäkeen (ainakin seuraavaksi viideksi kuukaudeksi). Byhyyy.

Big shot! Ü

Ja kyllä, otsikossa tuo Ü tarkoittaa oikein leveää hymyä. Onni on anoppi, joka on myös hurahtanut askarteluhommiin!

Hän omistaa Big shotin ja minä keksin eräänä kauniina iltana haluat sen lainaan. Sain luvan lainata, ja seuraavana päivänä kaasupoljin suorana painuimme hakemaan sen. Siitä lähtien olenkin keskittynyt pääasiassa askartelemaan Big shotin ympärillä, jotta saan siitä varmasti tarpeekseni ennenkuin koittaa aika palauttaa se. Tutusuin vekottimeen aikoinaan eräällä lastenleirillä jossa olin töissä, ja siitä asti olen salaa haaveillut tekeväni sen kanssa vielä tuttavuutta. Oman ostaminen ei (ainakaan toistaiseksi) tule kyseeseen, on meinaan sen verran tyyris väline.

 

Ja hommahan on siis lähtenyt ihan käsistä. Heijastimia on tullut tehtyä enemmän kuin tarpeeksi, ja vielä on suunnitelmissa tehdä muutamat lisää. Itse asiassa olen tehnyt niitä niin paljon, että olen jo koristellut niillä pyöräni etukorinkin. :D

 

Jos joku ei vielä tunne Big shotia, niin tiivistelmä tulee tässä:

Se on kone, jonka kahvaa veivataan. Koneessa on kaksi kirkasta muovialustaa joiden väliin asetetaan stanssi (levy, jossa on leikattava kuvio). Lisäksi tarvitaan leikattava materiaali, joka voi siis olla sitä heijastinkangasta, huopaa, softista - melkeinpä mitä vaan. Sitten koko paketti rullaillaan  koneen läpi kahvasta veivaamalla, ja kaiken kauhistuttavan rutinan jälkeen sinulla on haluamasi kuvio leikattuna.

 

Niin ja kamala sotku jos homma lipeää lapasesta.

Tällä on kyllä tosi kätevä tehdä tuollaisia tiettyjä kuvioita. Esimerkiksi tuo etukorini heijastin. Helppohan sellainen olisi piirtää ja leikata käsinkin, mutta kyllä tämä kone aika hurjasti aikaa säästää. Ja tekee hieman tasalaatuisempaa jälkeä kuin minun vakaa käteni ;) Noita stansseja (kuviolevyjä) on olemassa ihan mielin määrin askartelukaupoissa, mutta minä olen toistaiseksi mennyt ihan vaan noilla mitä anopilta on koneen mukana lainaan tullut.

Nyt äkkiä taas veivaamaan että ehtii saada kiintiön täyteen! Vai voikohan se koskaan täyttyä...
 Epäilen.

Markkinahommissa.

Tähän ajattelin pistää näytille muutamia markkinakuvia. Ilman sen kummempia tekstejä, kuvat kertonevat enemmän. :)

Seuraavaksi sitten tätä uusinta villitystäni - avainnauhoja!

 

 

 

Jopas!

Jopas ehti taas vierähtää pitkä aika edellisestä blogikirjoituksesta! Ja tänäänkin ajattelin vain heittää ilmoille pikaisen ilmoituksen siitä, että täällä ollaan tallella edelleen hiljaisuudesta huolimatta :) Syksyn harrastukset ja eiliset myyjäishulinat vain ovat verottaneet tehokkaasti kirjoitteluaikaani.

Huomenna kunnostaudun. Pistettäiskös silloin esittelyyn vaikka... Toiset uudet lempparikorvikset? Vai pieni tarkempi katsaus mainitsemiini markkinoihin? Katsotaan mitä keksin!

Pieni välityö.

Tein pienenä välityönä kaiken virkkaamisen lomassa äidilleni muutaman rannekorun, jotka sopivat hänen tulevan lauantain juhla-asuunsa. Haussa oli ollut keltaisia rannekoruja, mutta eihän niitä koskaan löydy silloin kun vartavasten etsii... Joten näppärästi päätin etsiä sopivanväriset tarvikkeet ja tehdä korut itse.

 

Kyseessä on kolme helmikorua. Kaksi samanlaista massiivisempaa, ja yksi sirompi välissä.

Tykötarpeiksi löytyi hauskoja valkoisia helmiä, joihin oli roiskittu sikinsokin sekä keltaista että mustaa maalia. Koska äitini asu tulee olemaan keltainen mustilla yksityiskohdilla, pujotin tuonne koruun mukaan tuollaiset muutamat isommat mustat helmenmöhkäleet. Ne näyttävät painavilta, mutta ei huolta, kyllä kättään jaksaa vielä kannatella koruista huolimatta!

Nämähän ovat äärettömän helpot ja nopeat tehdä, sillä päätimme olla laittamatta näihin sen kummemmin mitään lukkoa. Pujotin ne kaksinkertaiseen koru'kuminauhaan', ja pistin tiukat solmut päihin. Toivotaan että kestää! ;) Ovat siis helposti vetäistävissä käteen ja pois. Ehkä työläin vaihe näiden teossa oli se kun metsästin tuohon pieneen koruun noita keltaisia helmiä... Niitä oli purkissa jossa oli kymmeniä muitakin eri värejä, ja ainakin satoja helmiä. Onneksi pinsetit osui käteen juuri sillä hetkellä, kun ensimmäinen ärräpää meinasin lipsahtaa.

 

Kyllä tuli kivat. Sopivat mekkoon mainiosti!

Äidiltä perittyä...

... on varmasti suurimmaksi osaksi tämä minun into käsitöihin.

Aloimme taannoin jutella virkkaamisesta ja siitä, kuinka minä en välttämättä jaksa ryhtyä mihinkään työläämpiin virkkausprojekteihin. Niinkuin esimerkiksi sängynpeittoihin tai paitoihin. Siinä vaiheessa äitini marssi vaatekaapilleen, ja kaivoi esiin muutamia arkistojen helmiä.

Tuossa noin niinkuin maistiaisiksi muutama tekele, joita kaapista löytyi. Kuvaussession uhriksi joutui pikkusiskoni, jonka tehtäväksi tuli pukea yksitellen kaikki kaapin löydöt ylleen. Tulimme siihen tulokseen, että kaikkia näistä yläosista joku meistä voisi käyttää edelleen! Esimerkiksi tuo ensimmäinen paita on ihan siskoni tyyliä, ja tämä alempi 'pussihihainen' paita taas näyttää ihan minun kesäpaidalta.

 

Tämän pinkin paidan muistan niiltä ajoilta kun olin vielä lapsi, ja äitini käytti tätä ahkerasti. Nyt ei auta kuin ihailla, miten on äidillä riittänyt lasten lisäksi pinna vielä tällaiseen tekemiseen ;)

Että kaikkea kanssa. Ehkä minulle kuitenkin tekisi ihan hyvää ottaa se koukku kouraan ja aloittaa joku pidemmän luokan projekti. Opettaisin siinä samalla itseäni pois siitä, että kaiken on tapahduttava ja valmistuttava heti. Tai jos nyt tunnustan, niin kaksikin tällaista työläämpää ohjetta on jo mielessä ja yksi melkein työläs koukulla... Mutta ääh. Niin kovin raastavaa aloittaa pitkä projekti, kun sen tietää kuitenkin että se keskeytyy joka kerta kun keksin jonkun uuden kivan idean. :)

(Kuten nytkin, kun keksin ottaa lentokoneeseen mukaan pienen kerän ja koukun ja alkaa virkkaamaan patalappua. Sinne jäi kotiin odottelemaan parvekkeen tuolinsuojus, eli tämä minun mittapuullani jo melkein työläs projekti. :) No, kaikki aikanaan!)

Markkinahumua!

Kuten tuolla jo aiemmin mainitsin, olimme menneenä lauantaina synnyinkaupunkini maalaismarkkinoilla pöytää pitelemässä.

Pöydässä oli kaikkea pääasiassa minun käsissäni syntynyttä, vähän myös siskonkin. Päivä oli ihana ja aurinkoinen, aikansa pöydän ympärillä pyörittyäni sain jopa kauniin punan pintaan ;)

Niin nolo moka kuitenkin kävi, etten tullut ottaneeksi kuvia pöydästä ja tekeleistäni ollenkaan! Oli kyllä kaikki kamerasta selfietikkuun mukana, mutta ihmisvilinä vei mukanaan ja kuvat jäivät ottamatta. Toisaalta ihan ilahduttavaa niin päin että ihmisiä riitti ja siitä syystä kamera unohtui pöydän alle! Ne muutamat hetken kun ehdin uhrata ajatuksen kuvaamiselle muuttuivat kuitenkin lettu-, vaahtokarkki-, metrilaku-, mansikka- ja juomatauoiksi. Helle otti veronsa ja oli pakko muistaa tankata niissä väleissä kun seurustelutovereita ei pöydän toisella puollella ollut.

Kaikenkaikkiaan oli oikein mukava markkinapäivä ja ostajia oli ihan vauvasta vaariin. Sehän tavoitteenani onkin - jokaiselle jotakin :)
Kuva-asian suhteen aion skarpata seuraavan tapahtuman yhteydessä.
Se on 29.8.2015 Heinolassa Sadonkorjuumarkkinoilla.

No okei, ehdimme ottaa yhden selfien jakoon sosiaaliseen mediaan markkina-aamuna. Olkoon se tässä nyt Teillekin!

 

Ja seuraavaksi aion skarpata ja esitellä Teille uudet villitykseni, olen nimittäin ihan koukussa virkkaamiseen ja kukkiin! Ja erityisesti niihin yhdessä...

Ihan intona!

Nyt on viimepäivät tuoneet tullessaan melkoisen annoksen hämmennystä, iloa, riemunkiljahduksia ja hymyyn kaartuneita suupieliä.

Novita on julkaissut ohjeeni salmiakkitikkariin!

Aamulla tuossa aamukahvia hörppiessäni törmäsin ensin Novitan Pysy ajassa -uutiskirjeeseen sähköpostivirrassani, ja kappas vaan, oli mennä aamukahvi väärään kurkkuun. Siellähän oli tuttu tikkari yhtenä uutisotsakkeena!

Tämän jälkeen klikkailin tietysti itseni TÄNNE Novitan sivuille, ja siellähän se oli. Minun oma pieni tikkarini maailmankartalla. Kovin tuo tekovaiheessaan herätti hilpeyttä kanssaihmisissä, mutta nyt se näytti mihin pystyi! Huhhuh. Jalat irtosi hetkeksi maanpinnasta, kun olo oli niin kovin kepeä. Tai no on se vieläkin. Kerrassaan ilahduttavaa!

Ja kun oikein tarkemmin aloin miettimään, niin totesin hukanneeni sen yhden ja ainoan kuvan jonka otin Tampereella käydessäni siitä vitriinissä levänneestä tikkaristani. No, löytyi vain tämä;

Ja ihan hirveän tarkasti kun katsoo, niin tuossa ensimmäisessä vitriinissä se on kumollaan. :)

Nyt ei meinaa tulla loppua tästä tämän tytön ilakoinnista... Onneksi puikot ovat taas sauhunneet ja valmistakin on jo syntynyt, niin pääsee tästä tikkarihepulista eteenpäin. Muutamat kivat kuvatkin näistä tekeleistäni olen räpsinyt noiden keväisten ilmojen ansiosta, ja niitä tulkoon sitten seuraavaksi. Ja kohtahan saa jo livauttaa ilmoille ystävänpäiväjuttujakin!

Uusi vuosi!

Niin vaihtui vuosi. Ohhoh! En voi väittää että vuosi 2014 olisi ollut elämässäni jotenkin erityisen kurja, mutta ei siinä nyt mitään mullistavan hienoakaan ollut. Se oli oikeastaan aika täynnä tavallisen ihmisen tavallista elämää - joskin nyt aloin ajattelemaan asiaa tarkemmin ja tulin siihen tulokseen, että juuri tuo tavallinen arki on sitä mullistavan hienoa. Vuosi 2014 oli siis sittenkin hieno.

Mutta hieno tulee varmaan tästä alkaneestakin vuodesta! On kliseistä sanoa että uusi vuosi ja uudet kujeet, mutta kohdallani se pitää nyt harvinaisen hyvin paikkansa. Uusia kujeita on jo tammikuun aikana tiedossa, niin työjuttujen puolella kuin harrastusten suhteen (kuinka innoissaan voi ihminen uusista harrastuksista olla!).

Varsinaista vuodenvaihdetta juhlittiin täällä maltillisesti. Ystäväpariskunta oli käymässä, ja olin siis saanut hyvän syyn kiskaista joulupaketista ilmestyneen Pikku Myy -essun päälleni ja sulkeutua keittiöön!

Kaikessa kiireessä unohdin kuvata (muutamia mainitakseni) esimerkiksi salaattipöytämme, tekemäni muscovadosokerikeksit, perinteisistä hieman poikkeavat joulutortut... Ja kaiken muunkin. Mutta kakku! Rakettikakku. Siitä on kuvia.

Ja onneksi onkin, vaikka itse sanonkin. Tarjolla oli limejuustokakku, jonka päälle raastoin valkosuklaata. Lisäksi olin tehnyt itsepoimituista mansikoista mansikkakastikkeen, jota jokainen sai halutessaan lirauttaa kakkupalansa päälle. Oli pakko kutsua vielä tänään ystävä käymään ja kuljettaa loput kakusta anoppilaan, jotta ei ihan koko kakkua tule itse syötyä. Oli T O D E L L A hyvää! Ja itseluottamus tuon liivatteen suhteenkin kohosi taas hieman, kun selviydyin taistelusta voittajana. :)

Kuvat ovat kurjan harmaita, mutta niin on tuo sääkin. Onneksi kevättä kohti mennään, ja kohta taas luonnonvalo antaa apunsa tälle sisällä kuvaamiselle. Siihen asti kärvistellään näiden harmaiden kuvien kanssa, mutta pidetään mieli sitäkin kirkkaampana!

Ahkeraa ja antoistaa alkanutta vuotta 2015, juuri Sinulle! ♥

Ps. Vuodenvaihdekynnet. Blingbling!

Unelmat toteen.

Kuten edellisessä kirjoituksessani ohimennen mainistin, yksi unelmani on nyt toteutunut. Joskin se poiki mukanaan monta uutta unelmaa, mutta ensimmäinen askel on siis saavutettu!

Viime kesänä erään kylän kesäpäiviltä saamani kipinä lähteä myymään myös omia käsitöitä kantoi niin kauan, että lopulta huomasimme äitini ja siskoni kanssa leipovamme kyllästymiseen asti lusikkaleipiä (se on hidasta, tuskallista ja tylsää, mutta makuelämys on täydellinen). Olimme siskoni kanssa lyöneet viisaat päämme yhteen, varanneet kotikonnuiltani joulumarkkinoilta pöydän ja päättäneet kokeilla kantaako siivet.

Ja hyvinhän ne kantoivat. Emme lähteneet myyjäisiin dollarin kuvat silmissä (tai minä ainakaan;), vaan enemmän hauskanpito mielessämme. Hauskaa meillä olikin niin kauan kunnes toisena myyjäispäivänä minä sairastuin vatsatautiin, ja jouduttiin hälyyttämään äiti apuun.

Mutta hauskaa tuntui olevan myös myyjäisissä liikkuneilla ihmisillä, sillä viikonlopun aikana kuulimme valehtelematta kymmeniä kertoja ihmisten ilahtunutta ihmettelyä siitä, kuinka taitavia ja viitseliäitä olemmekaan. Eniten ihmetystä herätti se, että me kaksi nuorta neitoa heiluttelimme sukkapuikkoja aina ne hetket, kun ostajaehdokkaita ei pöydän ympärillä parveillut. Iloksemme emme kuitenkaan ehtineet kovin pitkiä varsia sukkiin neuloa tuon viikonlopun aikana ;)

Myyntiin päädyimme tosiaan laittamaan tekemieni korujen ja yhdessä neulomiemme sukkien ja lapasten lisäksi myös lusikkaleipiä ja taatelikakkuja. Molemmat kävivät kivasti kaupaksi, ja noiden taatelikakkujen myötä innostuin tekemään niitä myyjäisten jälkeenkin vielä useampia - etenkin kyläreissuille viemisiksi tuntuivat aina olevan yhtä kiva yllätys!

 

Olin päättänyt että mikäli minä myyjäisiin lähden, teen sen huolella ja tyylillä. Sitä tavoittelimme, ja siinä onnistuimme. Onneksi kohta on jo kesä, tiedän nimittäin mihin olen matkalla seuraavaksi ;)